Mitä yhteistä on Risto Siilasmaalla, Bengt Holmströmillä ja Sari Baldaufilla?
Partio on ollut johtajuusajattelussaan usein työelämää edellä. Esimerkiksi itsenäiset tiimit ja vertaisjohtajuus olivat arkea partiossa kauan ennen kuin niistä tuli muodikkaita, kirjoittaa HS Vision toimittaja Elina Lappalainen.
Vuonna 2019 partiolaisten Johtajatulilla puhui muun muassa Perttu Pölönen. Nyt koronarajoitusten vuoksi yleisö ei istu yhtä tiiviisti. Kuva: Suomen Partiolaiset / Ville Tarhala
Pikkutyttönä ihailin äidin ansiomerkkejä.
Ne toivat äitiin jännää hohtoa ja auktoriteettia. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, mitä kaikkea ne merkitsivät.
Kuinka moni 22-vuotias nainen pääsee johtamaan 800 ihmisen tapahtumaa metsässä ja on järjestämisestä vastuussa? Etenkään 1970-luvulla.