Sulapacin toimitusjohtajan Suvi Haimin mukaan startupin on helpompi saada lupaavalle idealle rahoitusta kuin akateemisen tutkijan tutkimukselleen.

Tarjolla rahavuori

Lupaaville ideoille ja tiimeille on tarjolla rahaa aikaisemmin ja enemmän kuin ennen. Raha ei silti ole vain rahaa, jos asiaa kysytään menestyneiltä startup-yrittäjiltä. Sijoittajaksi ei kannata kelpuuttaa ihan jokaista.


Elokuussa vuonna 2020 Karri Saarinen kiirehti San Franciscossa tapaamisesta tapaamiseen. Vaikka kaupunki on hänelle tuttu yli kymmenen vuoden ajalta, eniten Saarista stressasi ehtisikö hän ajoissa paikasta toiseen, ei se, että tarkoituksena oli neuvotella yli 10 miljoonan dollarin rahoituksesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita