Francis Fukuyama oli oikeassa – Venäjällä tai Kiinalla ei ole tarjota ideologista vaihto­ehtoa

Sukupolveni kasvoi maailmaan, jossa ideologinen kamppailu lännen ja Neuvostoliiton välillä oli päättynyt. Nyt ajattelu on perustavanlaatuisesti muuttunut, kirjoittaa HS Vision kolumnisti Matti Tyynysniemi.

19.3. 2:00 | Päivitetty 19.3. 7:14

Olin hieman alle kolmevuotias, kun Francis Fukuyama kesällä 1989 julkaisi tunnetun artikkelinsa ”historian lopusta”. Hän ymmärtääkseni tarkoitti, että länsimainen liberaali demokratia voisi olla kehityksen päätepiste, joka ei enää korvautuisi seuraavalla vaihtoehdolla.

Fukuyama ei siis tarkoittanut historian lopulla, että mitään ei enää tapahtuisi. Hän onnistui kuitenkin tahattomasti kuvaamaan sitä maailmaa, johon huomaan nyt kasvaneeni. Ymmärsin helmikuun 24. päivän aamuna, että olin alitajuisesti elänyt siihenastisen elämäni eräänlaisessa historian lopussa.

Olin toki pystynyt kuvittelemaan kaikenlaisia tulevaisuuksia, ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan pidin loppuvaiheessa vähintään hyvin mahdollisena. Mutta kun se todella alkoi, ymmärsin olleeni pohjimmiltani varma siitä, että elämänmuotoani perustavalla tavalla järkyttäviä asioita ei koskaan tapahdu.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei osoita, että Francis Fukuyama olisi ollut väärässä.

Oma sukupolveni kasvoi maailmaan, jossa ideologinen kamppailu lännen ja Neuvostoliiton välillä oli päättynyt, Yhdysvallat oli ainoa supervalta, ja sanat ”vapaus” ja ”demokratia” assosioituivat George W. Bushiin, Irakin olemattomiin joukkotuhoaseisiin ja Guantanamon vankileirin vesikidutukseen. Nyttemmin länttä on leimannut monenlainen sisäinen hajaannus, josta Trump ja Brexit ovat vain näkyvimmät esimerkit. Kiinan ja Venäjän retoriikka siitä, että länsi on väsynyt ja alamäessä (eng. ”decline”), on jäänyt ikävästi kaihertamaan.

Jos oma suunta on ollut hukassa, Ukrainan järkyttävät tapahtumat ovat kiintopiste, jonka varassa kurssia voi korjata. Tarvitaan poikkeuksellisen vähän mustavalkoista ajattelua, jotta ukrainalaisten voi todeta aidosti taistelevan nimenomaan vapauden ja demokratian puolesta. Venäjällä taas nähdään kiihtyvään tahtiin, millaista on näiden puuttuessa.

Vaikka sotilaallisesta väliintulosta on pidättäydytty, lännen vastatoimien voimakkuus on lopulta yllättänyt positiivisesti ainakin minut. Pidän mahdollisena, että Venäjän hyökkäyspäätöksessä oli laskettu lännen reaktion jäävän tälläkin kertaa riittävän vaisuksi.

Venäjällä ei ole tarjota liberaalille demokratialle mitään ideologista vaihtoehtoa, enkä tiedä onko Kiinallakaan.

Maailma on epätäydellinen, ja sekä Venäjän toimia Ukrainassa että lännen reaktioita niihin voidaan verrata kriittisesti lukemattomaan määrään lännen tekemisiä. Koko länsikin on käsitteenä epämääräinen. Naiivin yksinkertaistamisen ja kaiken läpäisevän relativismin väliin mahtuu kuitenkin paljon.

Ihmisten reaktiot Ukrainan tapahtumiin osoittavat, että maailmaa eivät ohjaa pelkät intressit, vaan niiden seassa on myös aitoja arvoja, vaikka niiden soveltaminen ei johdonmukaista olisikaan. Länsireaktioita on vähintään osin ohjannut nimenomaan kansalaispaine.

Toivon, että tämä hyvän ja pahan taistelu saisi erityisesti amerikkalaiset palaamaan syvistä kansallisista jakolinjoistaan lähemmäs sitä kansallista minäkuvaa, jossa Yhdysvallat on kaikkine ongelmineenkin vapaan maailman johtaja.

En ole kokenut kylmän sodan maailmaa, mutta mielestäni käyttökelpoinen ison kuvan mittatikku sen hahmottamiseen on ollut, että toisessa järjestelmässä ihmisiä ja valtioita piti pitää väkisin, toisessa ei. Se mittari toimii edelleen. Liberaali demokratia esimerkiksi sananvapauksineen on puolustamisen arvoinen, ulkoisesti ja sisäisesti. Henkisen alennustilan on syytä päättyä tähän.

Toivon, että käynnissä olevat mullistukset saisivat ihmiset hieman Fukuyama-henkisesti arvostamaan sitä, mitä heillä läntisten yhteiskuntien asukkaina on ja mihin pisteeseen on kaikista ongelmista huolimatta jo päästy. En ole missään tapauksessa sitä mieltä, että erilaiset kriittiset äänet eivät olisi suotavia tai tarpeellisia, vaan kysymys on enemmän asioiden mittasuhteista.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei osoita, että Francis Fukuyama olisi ollut väärässä. Venäjällä ei ole tarjota liberaalille demokratialle mitään ideologista vaihtoehtoa, enkä tiedä, onko Kiinallakaan.

Tämä on kuitenkin eri asia kuin se, että länsi voisi tuudittautua historian päättymiseen. Kun Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama tyrmistys ja järkytys on herättänyt valtiot, yritykset ja ihmiset toimimaan, tästä toivottavasti on opiksi muihinkin kuin sotilaallisiin kohtalonkysymyksiin.

Täältä Suomesta katsottuna länsimaiden sisäiselle ja ulkoiselle yhtenäisyydelle olisi nyt erityisen suuri tarve. On valitettavaa, että Suomen matka länteen jäi puolitiehen nimenomaan turvallisuuspoliittisesti, kun Suomi ei liittynyt Natoon eikä EU ole kehittynyt puolustusliitoksi Naton ajaessa pitkälti saman asian. Asia olisi korjattava, ja uskon ikkunan olevan parempi nyt kuin myöhemmin.

Kirjoitettuani tämän tekstin tuli vielä mieleen käydä katsomassa, miten Francis Fukuyama on kommentoinut sotaa Ukrainassa. Löysin 10. maaliskuuta päivätyn tekstin. Siinä Fukuyama ennustaa Venäjän tappiota, ”vapauden uutta syntymää” ja sitä, että demokratian alamäki maailmassa päättyy. ”Vuoden 1989 henki elää, kiitos joukon urheita ukrainalaisia”, hän päättää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita