Voivatko raaka-ainemarkkinat romahduttaa koko finanssijärjestelmän?

Monet yhtiöt horjuvat raaka-ainemarkkinoiden myllerryksessä. Voi olla, että alalla tarvitaan vielä viranomaisten pelastusoperaatio.

18.3. 11:57

Maailmanmarkkinat ovat poukkoilleet paniikin ja euforian välillä sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan neljä viikkoa sitten.

Sijoittajien suurimmat paniikin hetket on nähty raaka-ainemarkkinoilla, eli oikeastaan ainoalla markkinalla, jossa Venäjällä on ollut merkittävä rooli.

Maailman raaka-aineiden hinnat ovat nousseet ennätysmäisesti viime viikkojen aikana, koska Venäjän maaperältä tulleet öljy, kaasu ja metallit ovat muuttuneet länsimaissa myrkyllisiksi.

Dramaattisin yksittäinen hetki koettiin viime viikolla, kun nikkelin hinta yli kolminkertaistui kahdessa päivässä Lontoon raaka-ainepörssissä LME:ssä. Mediatietojen mukaan kiinalaisen teräsyhtiön omistaja Xiang Guangda oli myynyt lyhyeksi nikkeliä miljardien eurojen edestä.

Kun nikkelin hinta kohosi hallitsemattomasti, kasvoivat myös Xiangin vakuusvaatimukset. Lopulta LME ja rahoittajat vihelsivät pelin poikki.

Raaka-ainepörssi LME:n ratkaisu oli luova, mutta ei kovin reilu. Kaikki edellispäivien nikkelikaupat peruttiin ja kiinalainen teräsmies pääsi ainakin toistaiseksi pälkähästä.

Nikkelimarkkinan poukkoilu oli vain yksi esimerkki siitä, mitä raaka-ainemarkkinoilla tapahtuu. Muun muassa Fortum on joutunut rahoittamaan venäläisestä kaasusta riippuvaista tytäryhtiötään Uniperia miljardeilla euroilla.

Miten suureksi raaka-ainekauppiaiden ahdinko voi vielä yltyä?

Aika suureksi.

Teoriassa yksittäisenkin treidaajan ongelmat voivat aiheuttaa laajaa tuhoa maailmanmarkkinoilla. Shorttaajan tappiot voivat kasvaa teoriassa äärettömän suuriksi, jos osapuolet eivät ehdi vähentää riskejään ajoissa.

Äärimmäisessä skenaariossa raaka-ainemarkkinoilta käynnistyisi ketjureaktio, jossa pääomien puute ajaisi useita sijoittajia ongelmiin. Sijoittajien ahdinko leviäisi investointipankkeihin – ja investointipankkien ongelmat levittävät pelkoa ja epävarmuutta koko järjestelmään.

Raaka-aineet ovat siitä pirullisia, että niissä ei lue valmistusmaata.

Näin siis teoriassa. On ainakin kaksi perustelua, miksi skenaario tuskin toteutuu.

Ensinnäkin vaikuttaa selvältä, että venäläiset raaka-aineet löytävät tiensä maailmalle, tavalla tai toisella.

Raaka-aineet ovat siitä pirullisia, että niissä ei lue valmistusmaata. Niin Neuvostoliiton ja Iranin öljy kuin kongolainen koboltti ja kuubalainen sokeri ovat löytäneet aina ostajansa, ideologioista, geopolitiikasta ja pakotteista huolimatta.

Glencoren, Trafiguran ja Vitolin kaltaisilla raaka-ainekauppiailla on vuosikymmenien perinteet raaka-aineiden alkuperän piilottamisessa. Ei ole suurta liioiteltua sanoa, että raaka-aineiden välitys konfliktialueilta on ollut niiden kilpailuetu.

Tarpeen tullen eri öljylaatuja on sekoitettu keskenään samaan tankkeriin, välillä raaka-aineet ovat kiertäneet pienten Afrikan valtioiden kautta. Alkuperämaa unohtuu, kun matka on pitkä. (Jos raaka-ainetreidaus ja alan erikoinen historia kiinnostaa, suosittelen toimittajakaksikko Javier Blasin ja Jack Farchyn viime vuonna ilmestynyttä kirjaa The World for Sale.)

Mitä useampi sijoittaja karttaa jotain raaka-ainemarkkinaa, sitä suurempi houkutus ahneella toimijalla on rynnätä sinne. Venäläisen Urals-öljyn hinta on tällä hetkellä noin 30 prosenttia Brent-öljyä halvempaa. Se on iso hinta moraalista. Tavanomaisessa markkinatilanteessa ero laatujen välillä on ollut prosentin tai parin luokkaa.

Voi olettaa, että tuo ero kuroutuu umpeen, kun raaka-ainekauppiaat keksivät keinot häivyttää öljyn alkuperän.

Maailman suurimmat raaka-ainevälittäjät vakuuttavat noudattavansa tällä hetkellä kaikkia Venäjälle asetettuja pakotteita. Ne eivät ole kuitenkaan irtisanoutuneet selväsanaisesti venäläisten raaka-aineiden kauppaamisesta.

Raaka-ainemarkkinat poukkoilevat varmasti vielä kuukausien ajan. Kenties joku raaka-ainesijoittaja joutuu sen vuoksi ongelmiin. Kuvaavaa on, että Trafigura hakee parhaillaan miljardien eurojen arvoista rahoituspakettia, vain viikko edellisen miljardin euron rahoituskierroksen jälkeen.

Siitä päästään toiseen syyhyn, miksi ei kannata odottaa raaka-ainemarkkinoiden aiheuttavan maailmanloppua.

Jos suurimmat raaka-ainesijoittajat alkaisivat huojua toden teolla, kenties mallia otettaisiin LME:stä ja kauppoja peruttaisiin niin, että tärkeimmät pelurit pysyvät pystyssä.

Tai sitten keskuspankit tekevät sen, minkä parhaiten osaavat, eli antavat rahaa niille, jotka sitä kaipaavat. Vuoden 2008 finanssikriisi ja vuoden 2020 koronakriisi osoittivat, että keskuspankit ja valtiot takaavat viime kädessä maailman finanssijärjestelmän toiminnan.

Keskuspankit ja EU:kin ovat osoittaneet pystyvänsä luovaan sääntöjen tulkintaan hädän hetkellä.

Financial Times kertoi keskiviikkona, että Euroopan suurimpien energiakauppiaiden etujärjesto EFET pyysi viranomaisilta ja keskuspankeilta apua. Alan yhtiöt tarvitsevat kipeästi rahoitusta, jotta ne selviävät kriisivaiheen yli. Monien energiayhtiöiden vakuusvaatimukset ovat jopa kymmenkertaistuneet viime kuukausien aikana.

Keskuspankeilta ei ole kuulunut vielä vastausta, mutta hätä on varmasti kuultu.

Fortum ei vaikuta huolestuneelta. Yhtiö on sanonut varsin suoraan, että uskoo viranomaisten pelastavan Euroopan kaasumarkkinat, jos Venäjän kaasuhana sulkeutuu.

Luottakaamme siis markkinoiden näkymättömään käteen niin kauan kun kaikki toimii. Sitten kun kaikki toivo on mennyt, on syytä kääntyä viranomaisen puoleen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita