Suomalaisena olen jo sodassa Putinia vastaan – Miten bensa-asemalle murentuneet mielet kestävät poterossakaan?

Historian käännekohdat ovat aina outouden eskalaatiota, jonka keskellä täytyy vain sopeutua. Suomalaiset ovat toistaiseksi päässeet halvalla, kirjoittaa HS Vision toimittaja Emil Elo.

19.3. 10:00 | Päivitetty 19.3. 10:52

Kun armeijassa alokasaikana ammuimme tauluun, kilpailimme kavereiden kanssa leikkimielisesti. Kuka osui kymppiin, kuka vitoseen, kuka ohi taulusta.

Kuin mökkiolympialaiset ilman alkoholia.

Ei siinä ymmärtänyt, että oikeasti harjoittelemme toisen maan ikätovereiden ampumista.

Kerran meidät istutettiin yöllä johonkin Suomen sotien poteroon ja pyydettiin miettimään, miltä tuntui, kun vihollinen oli leiriytynyt sadan metrin päähän. Pakkasyössä 70 vuotta aikaisemmin oli kaikunut vain vieras kieli, joka piti hiljentää.

”Miettikää sitä pelkoa, mikä on pitänyt voittaa”, joku upseeri ohjeisti.

Istuimme siellä ja mietimme, että jumalauta kun olisi baarissa.

Mielikuva sodasta oli mustavalkoinen ja mennyttä, elämähän on värikästä ja tässä.

Eurooppalaisen sodan piti tapahtua rakeisessa historiadokumentissa eikä Twitterissä.

Asiat muuttuvat nyt, tämä on Euroopan 9/11 -hetki.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan sota sai värit.

Mariupolissa hyökkääjiä vastaan puolustavat ukrainalaiset ovat niitä Suomenkin talvisodan insinöörejä, ravintolatyöntekijöitä ja taksikuskeja. Tavallisia ihmisiä, joille ei ole jätetty muuta vaihtoehtoa kuin kuolemanpelon uhmaaminen.

Hekin varmaan vielä muutama kuukausi sitten ajattelivat, että ei tässä enää mitään sotaa, kun on tämä globaalin talouden ristikytkentä.

Venäjänhän olisi järjen, eli kansantalouden, vastaista aloittaa hyökkäyssota. Kuten olikin.

Länsirintama sytytti Venäjän talouden palamaan, koska Venäjä poltti ukrainalaisia kaupunkeja. Seuraavaksi alkanee lopullinen irrottautuminen Venäjän energiasta, kunhan saksalaiset saavat rivinsä kuntoon.

Suomeksi tämä tarkoittaa, että sodan rintama ulottuu kauas Ukrainan ulkopuolelle. Nyt käydään kamppailua länsimaisten arvojen ja Vladimir Putinin, no, joidenkin syiden välillä.

En usko, että kaikki ymmärtävät tämän kaiken laajuutta ja merkitystä. Taloussota, Euroopan turvallisuus, Nato ja luhistuva Venäjä.

Asiat muuttuvat nyt, tämä on Euroopan 9/11 -hetki.

Sodassa jokainen osapuoli maksaa hintaa ja me suomalaiset olemme toistaiseksi saaneet helpon vaihtoehdon. Ei tarvitse maksaa hengellään, vaan pääsee rahalla.

Ohuempi lompakko on ikävä juttu, mutta sota harvoin sisältää kivojakaan juttuja.

Jos Venäjä ei pysähdy nyt, niin en tiedä, miten bensa-asemalle murentuneet mielet kestävät poterossakaan.

Tällä hetkellä pohdinnassa ovat kunkin sodanajan sijoituspaikat, mahdolliset tehtävät ja tietenkin mahdollinen iso S.

Vihaan inttijuttuja, koska ne ovat tylsimpiä miesten välisiä keskusteluja. Viime aikoina olemme alkaneet kuitenkin käydä armeija-aikoja läpi kaverien kanssa.

Nyt ei keskitytä kommelluksiin, joihin hämmentävän usein liittyvät ulosteet tai joku ulkopuolinen tunari. Tällä hetkellä pohdinnassa ovat kunkin sodanajan sijoituspaikat, mahdolliset tehtävät ja tietenkin mahdollinen iso S.

No mutta eihän ne nyt tänne tule. Tai jos, niin joku tulee kyllä apuun.

Jos ei, niin sitten ei varmaan ole vaihtoehtoa. Miten perhe, miten työt. Kuka maksaa, jos mun asuntoon osuu ohjus? Mitä Niinistö tarkoitti, kun sanoi noin?

Tällaista sekavuutta historian käännekohdat ilmeisesti ovat. Jälkikäteen tapahtumien kulku on aina selvää, mutta hetki itsessään on pelkkää eskaloituvaa outoutta.

Tälläkin hetkellä arki tarkoittaa niitä hetkiä, kun doomscrollaan ministerien tiedotustilaisuuksien välissä. Raskasta, kun olisi muutakin tekemistä.

Joskus tämäkin käännekohta onneksi tulee maaliin, kuten historia on kerta toisensa jälkeen osoittanut.

On aivan todennäköinen vaihtoehto, että jo hetken päästä Eurooppa on päässyt irti Venäjä-riippuvuudestaan, Suomi on Natossa, korona on ohi, ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on ottanut harppauksen uusiutuvien energiamuotojen kautta ja länsimainen arvopohja on yhtenäisempi kuin koskaan.

Sota on siirtynyt jälleen dokumenttimuotoon ja varusmiehet miettivät enemmän baaria kuin vihollista.

Ehkä se on sitten maailma, minkä puolesta kannatti voittaa pelkonsa, kärsiä ja taistella. Jokainen omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita