Shanghain sulku jatkuu: Teslan ja suomalaisyritysten tehtaat pysyvät yhä kiinni

Muun muassa Teslan, Koneen ja Wärtsilän tehtaat pysyvät ainakin alkuviikon suljettuina. Yritykset ovat joutuneet jopa huolehtimaan työntekijöidensä ruokakuljetuksista.

Suojavarusteisiin pukeutunut poliisi käveli kadulla Shanghain Jinganissa perjantaina.

11.4. 10:31

Shanghain alueen kovat koronatoimet pitävät edelleen alueen tehtaita kiinni.

Shanghain sulkutoimet alkoivat kahdessa vaiheessa maaliskuun lopulla ja ovat jatkuneet siitä saakka. Monet alueen tehtaista ovat olleet suljettuna maaliskuun 28. päivästä alkaen.

Eniten kansainvälisessä lehdistössä on seurattu Teslan tehtaan sulkua, joka tarkoittaa sähköautoyhtiölle noin 2 000 auton tuotantomenetyksiä päivässä.

Suljettuna on myös hissi- ja liukuporrasyhtiö Koneen suurin tehdas, joka sijaitsee Kunshanissa Shanghain vieressä. Tämänhetkisten sulkumääräysten mukaan sulku jatkuu 12.4. asti.

Kone on mukauttanut toimitus- ja asennusaikatauluja tilanteen takia. Paikallista hissien ja liukuportaiden kunnossapitoa on jatkettu rajoitetusti. Esimerkiksi kriittiset huoltotyöt ovat Koneen mukaan sallittuja hätätapauksissa Shanghain tietyillä alueilla. Osa kaupungista on täysin sulkutilassa.

Laivamoottoreita ja voimaloita valmistava Wärtsilä kertoo, että suuri osa sen työntekijöistä Shanghaissa on pystynyt tekemään etätöitä 28.3. alkaneen sulun aikana. Wärtsilän ja sen kiinalaisen kumppanin yhteisyrityksen tehtaat ovat kuitenkin olleet tämän ajan suljettuna.

Tuotantoa ei voida jatkaa ennen hallituksen ilmoitusta Shanghain rajoitusten purkamisesta.

”Tällä hetkellä ennakoimme pääasiassa pieniä viiveitä tuotannossa, palveluissa ja toimituksissa.”

Shanghain sulkutoimet ovat herättäneet laajaa vastustusta, koska monilla asukkailla on ollut vaikeuksia saada kotiinsa edes välttämättömyystarvikkeita. Wärtsilä kertoo olevansa tiiviissä yhteydessä henkilöstöön heidän hyvinvointinsa turvaamiseksi ja toimittavansa ruokatoimituksia sitä tarvitseville.

Wärtsilän tuotanto- ja palvelutoiminta Shanghain ulkopuolella on toiminut edelleen normaalisti.

Lastinkäsittely-yhtiö Cargoteciin kuuluvan Kalmarin kokoonpanotehdas Shanghain lähellä on ollut kiinni 30.3. alkaen. Yhtiön mukaan sulkutoimien vaikutukset eivät vielä ole merkittäviä, mutta jos tilanne jatkuu pitkään, se voi vaikuttaa toimituksiin.

Shanghain satama on pystynyt jatkamaan toimintaansa tiukoista sulkutoimista huolimatta. CNN:n mukaan lastauspalveluja sataman ulkopuolella odottavien laivojen määrä on kuitenkin moninkertaistunut edellisten viikkojen aikana.

Rahtialaa seuraavan Loadstar-lehden mukaan Shanghaihin matkalla olevia rahtilaivoja ei ole merkittävissä määrin käännytetty muihin alueen satamiin.

Ruuhka sataman edustalla on kasvanut, mutta laivojen odotusaika satamaan pääsyyn on Loadstarin mukaan pysynyt noin 24–48 tunnissa.

Rahdin toimintaa hidastaa kuitenkin rekkaliikenteen jumiutuminen muun muassa kuljettajien koronatestausta koskevien sääntöjen takia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita