Ronald Reagan oli ”historian oikealla puolella” jo vuonna 1981, toisin kuin Länsi-Saksa ja jopa Margaret Thatcher

Tuore presidentti Reagan varoitti, ettei neuvostokaasusta kannata olla riippuvainen. Länsi-Eurooppa ei halunnut kuunnella, kirjoittaa HS Vision kolumnisti Annamari Sipilä.

30.4. 2:00 | Päivitetty 30.4. 9:43

Suomalaiseenkin keskusteluun on juurtunut muoti-ilmaus ”olla historian oikealla puolella”.

Sitä on tapana käyttää minkä tahansa arvolatautuneen väittelyn näennäisargumenttina.

He, jotka ovat argumentoijan kanssa samaa mieltä, saavat kuulla armeliaan arvion olevansa ”historian oikealla puolella”. Sen sijaan he, jotka julkeavat olla eri mieltä, ovat tuomitut ”historian väärälle puolelle”.

Ongelma historian kanssa on kuitenkin se, että sitä voidaan jo määritelmänomaisesti tarkastella vasta jälkikäteen.

Monesti on mahdotonta tietää etukäteen, kuka päätyy vuosikymmenten – tai jopa vuosisatojen – jälkeen arvioiden hyvisten kastiin, kuka pahisten. Kaukaa näkee usein paremmin kuin läheltä.

Tietysti on tilanteita, joissa moraaliarvio on helppo tehdä jo nykyhetkessä. Ilmeinen esimerkki tästä on Ukrainaan kohdistuva Venäjän hyökkäyssota. Emme tarvitse 2100-luvun historioitsijaa kertomaan jälkikäteen, että siviilien tappaminen on väärin.

Heitä yhdisti visio siitä, että kommunismi on kukistettavissa.

Lähihistorian uudelleenarviointi käy parhaillaan Suomessa kuumana. Historian ironisia opetuksia löytyy kuitenkin myös muualta.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n tuore minidokumenttisarja Thatcher & Reagan: A Very Special Relationship perkaa maan entisen pääministerin Margaret Thatcherin ja Yhdysvaltain entisen presidentin Ronald Reaganin erityissuhdetta.

Kuten tunnettua, kaksikko tuli keskenään erinomaisesti toimeen. Heitä yhdisti visio siitä, että kommunismi on kukistettavissa. Ja kuten tiedämme, Thatcher ja Reagan olivat siinä myös oikeassa.

Dokumentti muistuttaa kuitenkin myös Thatcherin ja Reaganin 1980-luvun alun erimielisyyksistä. Yksi niistä koski Jamal-kaasuputkea, jonka oli määrä tuoda kaasua Siperiasta Länsi-Eurooppaan.

Vuoden 1981 tammikuussa presidenttinä aloittanut Reagan otti kaasuputken heti silmätikukseen.

Reaganin hallinnon mielestä kaasuputki lisäsi vaarallisella tavalla Länsi-Euroopan energiariippuvuutta Neuvostoliitosta. Neuvostoliiton vaikutusvallan ohella paisuu sen rahakirstu, kun energia maksetaan länsivaluutalla. Valuuttatulot menisivät tietysti asevarusteluun.

Vasta kylmän sodan loputtua ja Neuvostoliiton hajottua tilaa sai uusi historiantulkinta, joka tunnusti ja tunnisti Reaganin ansiot.

Reagan yritti suostutella eurooppalaisia puolelleen muun muassa johtavien teollisuusmaiden G7-kokouksessa Ottawassa heinäkuussa 1981.

Reagan tarjosi vaihtoehtoisia energiaratkaisuja Länsi-Saksan liittokanslerille Helmut Schmidtille ja Ranskan presidentille François Mitterrandille. Ei kelvannut. Eurooppalaiset halusivat pitää sekä päänsä että neuvostokaasunsa.

”[Helmut] Schmidt teki kuitenkin selväksi, ettei Länsi-Saksa usko nykytilanteen johtavan mihinkään ’vaaralliseen riippuvuuteen, jota vastapuoli voisi käyttää hyväkseen poliittisesti’”, Helsingin Sanomat kirjoitti heinäkuun 21. päivänä vuonna 1981 uutistoimisto AFP:tä lainaten.

Jopa Reaganin lähin yhteistyökumppani Thatcher vastusti idänkaupan rajoittamista. Se ei istunut brittijohtajan vapaan kaupan ideaaliin.

Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin Yhdysvaltain ja Euroopan neuvostokaasukiista näyttäytyy hyvinkin enteelliseltä. Mutta jos joku olisi sanonut 1980-luvun alun Suomessa, että ”tehtäisiinpä niin kuin Reagan sanoo, jotta oltaisiin historian oikealla puolella”, olisi häntä pidetty puolihulluna.

1980-luvun alkuvuosina Reagan nähtiin Länsi-Euroopassa usein vaarallisena tai pellenä tai vaarallisena pellenä. Suomessa Juice teki Reaganin pariskunnasta pilkkalaulunkin.

Vasta kylmän sodan loputtua ja Neuvostoliiton hajottua tilaa sai uusi historiantulkinta, joka tunnusti ja tunnisti Reaganin ansiot.

Mutta oliko amerikkalaispresidentti putkiasioissa ”historian oikealla puolella”?

Jälkiviisaasti arvioiden kyllä. Länsi-Euroopan jo pahaksi tavaksi tullut hyväuskoisuus energiariippuvuudella ryyditettynä on vahvistanut Putinin Venäjää, minkä seuraamuksista kärsii nyt Ukraina.

Tilanne olisi toinen, jos Neuvostoliiton kaaduttua Venäjästä oli kuoriutunut vapaakaupan avittamana demokraattinen markkinatalousmaa. Silloin Reaganin vuoden 1981 tilannearvio olisi ollut liian pessimistinen.

Historian ongelmia tämäkin: terävinkään arvio ei säily tyhjiössä, vaan sen jälkiarvo mitataan aina suhteessa n-määrään muuttujia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan