Sijoittajaksi 13-vuotiaana

Tämän kevään ylioppilas Juuso Aitta vetää sijoittajakursseja lukiossaan. Tiistaina hänet valittiin Vuoden nuoreksi sijoittajaksi.

Juuso Aitta käyttää kesätienestejään muun muassa sijoittamiseen. Uimavalvojan hommassa Helsingin uimastadionilla hän on viihtynyt niin hyvin, että nyt menossa on jo toinen kesä.

18.5. 2:00 | Päivitetty 18.5. 6:57

Vuoden nuori sijoittaja -palkinnon saanut helsinkiläinen Juuso Aitta tietää, mistä koulujen käytävillä on tänä keväänä puhuttu: pörssien ryminästä ja siitä, olisiko juuri nyt oikea aika ostaa osakkeita.

Sijoituspuheesta on tullut arkipäivää jo kouluissakin, lukiossa ja yläasteella – ainakin osalle oppilaista.

Juuso Aitalta luokkatoverit kysyivät sijoitusneuvoja jo ala-asteella, sillä hän aloitti sijoittamisen 13-vuotiaana.

Neuvoja häneltä ei kuitenkaan tuolloin herunut.

”Kehotin heitä ottamaan itse selvää, niin minäkin olen tehnyt. Vaikka sainkin vanhemmilta paljon neuvoja, halusin aina tarkistaa ne vielä itse”, hän muistelee nauraen.

Nykyään Aitta on 19-vuotias, tämän kevään ylioppilas ja vetänyt jo kaksi vuotta sijoituskursseja omassa koulussaan Herttoniemen yhteiskoulun lukiossa. Kursseille on ollut kova tunku, sillä moni haluaa nyt oppia sijoittamaan.

Aitan aktiivinen työ sijoittamisen tunnetuksi tekemiseksi toi hänelle Vuoden nuori sijoittaja -palkinnon Pörssisäätiön ja sen yhteistyökumppanien tiistai-iltana järjestämässä pörssigaalassa.

Palkinnon perusteena oli nimenomaan hänen oma innostuksensa ja tiedon jakaminen muille, esikuvana toimiminen – ei sijoitussalkun tuotto tai koko.

Aitta on vetänyt koulussaan sijoituskursseja, jotka on otettu osaksi opetusohjelman valinnaiskursseja, ja joista saa normaalit suoritusmerkinnät.

Aiemmin kursseja ei Aitan koulussa ole järjestetty. Kursseilla on ollut vastuuopettaja, mutta Aitta on hoitanut opetuksen Pörssisäätiön opetusmateriaaleilla.

”Kiinnostus pörssiin syntyi kotona, kun kaikki muutkin perheessä sijoittavat.”

Jo sitä ennen hän on pitänyt yhdeksäsluokkalaisille oppitunteja säästämisestä ja sijoittamisesta osana Pörssisäätiön pörssilähettiläs-ohjelmaa. Lisäksi hän on kouluttanut muita nuoria toimimaan pörssilähettiläinä.

”Palkinto tuntuu hyvältä tunnustukselta tehdystä työstä. Tärkeintä on kuitenkin sijoittamisen tunnetuksi tekeminen”, Aitta sanoo.

Kaikkiaan Pörssigaalassa jaettiin palkinnot yhdeksässä eri sarjassa.

Fakta

Pörssigaalassa palkitut

  • Ensi kertaa järjestetty Pörssigaala palkitsi arvopaperisäästämistä ja -markkinoita vuonna 2021 kehittäneitä henkilöitä ja yhtiöitä.

  • Vuoden sijoittajavaikuttaja: Verneri Pulkkinen, Inderesin yhteisönrakentaja

  • Paras hallituksen puheenjohtaja: Robert Ingman (johtaa mm. Qt Groupin hallitusta)

  • Vuoden nuori sijoittaja: Juuso Aitta

  • Vuoden listautuja: Spinnova

  • Paras omistaja-arvon kasvattaja: Qt Group

  • Monimuotoisuuden edistäjä: Konecranes

  • Kiertotalouden edelläkävijä: Betolar

  • Muutoksentekijä: Tecnotree

  • Parhaat sijoittajasivut: Huhtamäki (suuret), Alma Media (keskisuuret), Raute (pienet) ja Lemonsoft (First North -yhtiöt).

Valinnat teki tuomaristo, johon kuuluivat professori Vesa Puttonen, sijoittajat Mika Heikkilä, Tom Lindström ja Jasmin Hamid sekä Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri. Vuoden sijoitusteko valittiin yleisöäänestyksellä.

Vaikka Aitta seuraakin pörssiä päivittäin, ei hän ole jumittunut tietokoneen ääreen seuraamaan osakemarkkinoiden viimeaikaista hermoilua.

Tällä hetkellä päivät kuluvat Helsingin uimastadionilla, jossa hän on toista kesää uimavalvojana. Parin viikon päästä ovat ylioppilasjuhlat, sitten pyrkiminen Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun ja heinäkuussa armeijaan meno.

Haaveileeko hän kaiken tämän ohessa myös rikastumisesta? Vai mikä sai hänet ylipäätään ostamaan osakkeita jo 13-vuotiaana?

”Kiinnostus pörssiin syntyi kotona, kun kaikki muutkin perheessä sijoittavat.”

Rahat sijoittamiseen Aitta kertoo saaneensa kesätyötienesteistä ja syntymäpäivälahjarahoista. Sijoitustietoa hän ahmii kaikkialta: uutisista, analyyseista, podcasteista.

Lisäksi hän on opiskellut muun muassa rahoituksen perusteet avoimessa yliopistossa.

”Puhe säästämisen tärkeydestä ja puskurien rakentamisesta on mennyt nuorille läpi.”

Aitta sanoo, ettei haaveile äkkirikastumisesta eikä miljonääriksi tulemisesta. Eikä kalliista autoistakaan. Autot ovat huono sijoituskohde.

”En haluaisi voittaa miljoonia Eurojackpotista, vaan mieluummin kasvattaisin varallisuuttani sijoittamalla. Silloin tuntisin tehneeni itse jotain rahan eteen käyttämällä omaa osaamistani tehdä hyviä sijoituksia.”

Aitan mukaan syyt nuorten sijoitusinnostukseen ovat ylipäätään varsin arkisia, eikä ”nyt minusta tulee miljonääri” -haaveita.

Jotkut ovat toki voineet innostua nähtyään somessa kryptoilla rikastuneiden kurvailevan hienoilla autoilla, mutta valtaosalle kyse on vain realismista.

”Puhe säästämisen tärkeydestä ja puskurien rakentamisesta on mennyt nuorille läpi. Samoin se, että rahoja ei kannata makuuttaa pankkitilillä, vaan niille kannattaa hakea tuottoa sijoittamalla.”

Rahan hankkiminen ei ole Aitan mukaan hänelle itsetarkoitus, vaan se merkitsee ennen kaikkea vapautta tehdä mitä haluaa, tehdä sellaista työtä, josta pitää.

Tulevaisuudessa hän haaveilee kahdesta urasta: ensin rahoitustieteen opinnoista ja sen jälkeen pyrkimisestä liikennelentäjän koulutukseen.

”Lentoliikenne on alana sen verran suhdanneherkkää, että pelkästään sen varaan ei kannattaisi heittäytyä. Monilla lentäjillä on myös varasuunnitelma ja vara-ammatti. Siitä itsekin haaveilen.”

Vuoden nuoreksi sijoittajaksi valittu Juuso Aitta ei haaveile äkkirikastumisesta.

Sijoittaminen ei ole aina oikotie onneen. Käynnissä oleva pörssien alamäki voi kestää pitkäänkin, ja joskus omilleen pääseminen voi viedä vuosia.

Onko Juuso Aitta varautunut siihen? Entä huolestuttaako häntä, että koulutoverit voivat polttaa näppinsä sijoituksissaan?

”Omat tuntemukset ovat vaihdelleet, mutta on joka tapauksessa parempi olla mukana markkinoilla kuin kokonaan pois, sillä muuten jäävät myös tuotot saamatta. Luotan siihen, että pitkällä aikavälillä osakemarkkinat ovat tuoneet noin kahdeksan prosentin vuosituoton. Minulla on aikaa odottaa.”

Ja jos säästössä on rahaa, niin kurssilasku on hänelle myös ostomahdollisuus.

Muita hän on muistuttanut välttämään turhia edestakaisia myyntejä ja ostoja, varsinkin jos ei ehdi seurata markkinoita. Se voi käydä kalliiksi.

Osakemarkkinoiden alkuvuoden alamäki on vienyt Aitan sijoitusten arvosta 20 prosenttia, eli pörssin keskiverron verran.

Sitä ennen sijoitukset ovat hänen mukaansa päihittäneet pörssin keskimääräisen tuoton. Iso ansio siitä kuuluu kahdelle tärkeimmälle omistukselle, eli Marimekolle ja Reveniolle.

Revenio on hänen ensimmäinen osakkeensa ja Marimekkoa hän osti pörssin koronakuopasta. Molempien kurssit ovat sittemmin nousseet satoja prosentteja.

Yhteensä Aitan sijoitusten arvo on noussut jo kymmeniin tuhansiin euroihin. Kaikkiaan hänellä on seitsemän yhtiön osakkeita, kaikki kotimaisia.

”Haluan olla osaltani edistämässä kotimaista omistusta ja yhtiöiden pääkonttorien ja verotulojen pysymistä Suomessa.”

Aitta kertoo sijoittavansa mieluusti pieniin kasvuyhtiöihin. Se tarkoittaa isompia tuottomahdollisuuksia, mutta myös isompia riskejä. Liikkeet voivat olla isoja, mutta paniikkiin hän ei aio sortua.

”En halua lähteä mukaan mihinkään huumaan, en osto- enkä myyntihuumaan.”

Kryptovaluutoista puhuvat koulussa lähes kaikki. Aittaakin ne periaatteessa kiinnostavat.

”Haluan kuitenkin tietää ja ymmärtää, mihin sijoitan. Ja on tärkeää, että sijoituksen takana on yritys, joka oikeasti tekee jotain. Kryptoihin en ole vielä ehtinyt perehtyä.”

Ehkä onneksi, sillä kryptovaluuttojen kurssit ovat viime aikoina tulleet rajusti alas.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita