Etätyön kääntöpuoli

Satunnainenkin kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa lisää onnellisuutta. Onkin erikoista, että sitä vältellään niin paljon, kirjoittaa HS Vision kolumnisti Matti Tyynysniemi.

29.10. 2:00 | Päivitetty 29.10. 11:28

Kolumnoin kesällä 2021 siitä, että etätyöhön pitää antaa mahdollisimman suuri valinnanvapaus. En ole sinänsä muuttanut mieltäni, mutta olen alkanut ajatella, että tätä vapautta kannattaa käyttää pidättyväisesti.

Kun koronapandemia iski, olin yli kaksi vuotta lähinnä etätöissä. Välillä saattoi toki olla enemmän tapaamisia kaupungilla tai käräjöintiä, mutta voittopuolisesti olin kotona. Paperilla etätyössä oli paljon etuja: aikaa ei kulu työmatkoihin, pesukoneet voi pyörittää töiden lomassa, ruoan saa uuniin ennen päiväkodille lähtöä ja sisäiset tilaisuudet voi kuunnella lenkiltä.

Kun palasin töihin kesälomilta, aloin tehdä töitä nimenomaan toimistolla. Syynä ei ollut etätyöpuntarointi, vaan olin ostanut uuden pyörän, jolla halusin pyöräillä töihin. Hyvin nopeasti huomasin voivani henkisesti paremmin sekä töissä että vapaa-ajalla. En usko, että kyse oli ensisijaisesti pyöräilyn riemusta.

Etätyön suhteen puhutaan paljon siitä, kuinka tärkeää olisi, että ihmiset edelleen kohtaisivat toisensa työpaikalla. Näkökulmana ovat työn oletetusti paremmat tulokset, mutta väitän, että kohtaamiset ovat tärkeitä henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Kuuntelin muutama vuosi sitten tuotantokauden podcastista, joka mukaili Yalen yliopistossa opetettavaa, onnellisuutta käsittelevää kurssia. Muu sisältö on jo unohtunut, mutta kaksi pointtia puhutteli pysyvämmin. Näistä yleisemmän tason viesti oli, että ihmiset ovat yllättävän huonoja tekemään onnellisuuttaan lisääviä valintoja. Esimerkiksi satunnainenkin kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa lisää onnellisuutta, mihin nähden sitä vältellään varsin paljon.

Lienee yleistä toivoa, että ei tarvitse istua joukkoliikenteessä kenenkään viereen, tai että kanssamatkustaja ei ainakaan sanoisi mitään. Nykyään riski keskustelusta onkin pieni, kun koko bussi syventyy puhelimiinsa. Jos kuitenkin ”joutuu” vaihtamaan muutaman sanan satunnaisen kanssaihmisen kanssa, voi huomata olonsa yllättävän virkistyneeksi sen jälkeen. Tähän voi riittää myös vaikkapa asiakaspalvelutilanne.

Olen tiedostanut ilmiön, mutta jostain syystä en ole etätyön suhteen osannut laskea yksi plus yksi. Kun aiemmin mietin pakkoetätyön jälkeistä ”uutta normaalia”, ajatukseni oli, että työpaikalle kannattaisi mennä silloin, kun se on paras paikka työtehtävien suorittamiseen. Muulloin kannattaisi hyödyntää etätyön edut.

Laajamittainen etätyö voi salakavalasti syödä jaksamista, vaikka sen olisi tarkoitus tukea sitä.

On kirjoja, joihin tykkään viitata varsin paljon siihen nähden, että en ole lukenut niitä. Eräs tällainen on Robert Putnamin Bowling Alone, eli ”yksinkeilailu”, vuodelta 2000. Sen ydinteesi on, että amerikkalaisten keskinäinen kanssakäyminen erilaisissa järjestöissä ja muissa yhteisöissä oli huomattavasti vähentynyt, millä oli erilaisia kielteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan.

Pitäisi varmaan viimein lukea Putnamin kirja, sillä hän vaikuttaa olleen suorastaan aikaansa edellä riippumatta siitä, ovatko nyanssit siirrettävissä 2020-luvun Suomeen. Olen usein miettinyt, miksi ihmiset vaikuttavat nykyään voivan niin huonosti, vaikka asiat ovat monella tapaa niin hyvin (väheksymättä kaikkia niitä asioita, jotka ovat huonosti). Sikäli kuin ilmiö on todellinen, vahva veikkaukseni on, että ihmisten vähentynyt kasvokkainen kanssakäyminen ja sen korvautuminen sosiaalisella medialla on osa selitystä.

Jos hyväksytään Putnamin teesi siitä, että ihmiset ovat aiempaa vähemmän keskenään tekemisissä esimerkiksi erilaisissa yhdistyksissä, järjestöissä ja seuroissa, vaikuttaisi siltä, että nimenomaan työn elämään tuomat sosiaaliset kontaktit ovat yhä suuremmassa roolissa. Epäilen, että laajamittainen etätyö voi salakavalasti syödä jaksamista, vaikka sen olisi tarkoitus tukea sitä.

En edelleenkään näe, että ihmisten määrääminen kanssakäymiseen toistensa kanssa olisi paras ratkaisu. Suunnitelmani on nyt tehdä työt lähtökohtaisesti toimistolla mutta ammentaa samalla hyvinvointia siitä tiedosta, että jos minulla on tarve jäädä jonain päivänä etätöihin, voin sen harkintani mukaan tehdä.

Ihmiset voivat ehkä olla huonoja käyttämään valinnanvapautta, mutta uskon sen olemassaolon itsessään lisäävän hyvinvointia. Vapaus ja maltti olla käyttämättä sitä voi olla paras yhdistelmä monessa asiassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita