Kryptomarkkinat syöksyvät, ja erikoisessa sekoilussa on elokuvan ainekset

Kryptomarkkinat ovat jälleen kerran paniikinomaisissa tunnelmissa. Pörssit luhistuvat, sankarit muuttuvat pettureiksi ja miljardit haihtuvat savuna ilmaan. Syöksy voi horjuttaa myös perinteistä finanssimarkkinaa, kirjoittaa taloustoimittaja Alex af Heurlin.

Sam Bankman-Fried eli SBF nousi kryptomaailman huipulle vain parin vuoden aikana. Tuho oli sitäkin nopeampi.

10.11. 11:08 | Päivitetty 10.11. 11:17

Kryptomarkkinat ovat erikoiset, mutta viime päivät ovat olleet paatuneimmillekin kryptosijoittajille hengästyttäviä.

Seuraava juttu yrittää parhaansa mukaan kuvata, mitä kryptomarkkinoilla on tapahtunut viime päivinä. Tapahtumien käänteet ovat olleet yllättäviä ja nopeita, asiat hyvin monimutkaisia ja kryptomarkkinoihin perehtymättömälle jopa mahdottomia ymmärtää.

Tiivistäen: kryptomaailman kaksi suurinta tähteä ottivat yhteen. Sen seurauksena ilmaan haihtui kymmeniä miljardeja euroja omaisuutta ja maailman suurimmat riskisijoittajat kärsivät suuria tappioita. Koko kryptomarkkina on nyt sekasortoisessa tilassa.

Suomalaiset mediat eivät ole juuri uutisoineet kryptomarkkinoiden uusimmista käänteistä. Yritämme kertoa kiharaisen tarinan niin ymmärrettävästi kuin mahdollista.

Varoitus: luvassa on paljon lyhenteitä, kryptoslangia ja erikoisia juonenkäänteitä.

SBF ja FTX

Aloitetaan Sam Bankman-Friedistä, joka tunnetaan kryptopiireissä lyhenteellä SBF. Hän on 30-vuotias Yhdysvaltain kansalainen ja MIT:ssä fysiikkaa opiskellut sijoittaja, joka perusti kryptopörssi FTX:n vuonna 2019. Sen jälkeen FTX on kasvanut yhdeksi maailman suurimmista ja tunnetuimmista kryptopörsseistä.

Lue lisää: Kryptopalveluita kaatuu ja kurssit syöksyvät – HS Visio vääntää rauta­langasta, miksi krypto­markkinoilla on täysi paniikki

SBF nousi alkuvuoden aikana kryptomarkkinoiden ihmelapseksi ja pelastusenkeliksi. Lukuisat erilaiset kryptopalvelut olivat keväällä kaatumisen partaalla, mutta SBF tuli paikalle ja pelasti suurieleisesti useita palveluita. Mediassa SBF:ää verrattiin legendaarisiin sijoittajiin kuten Warren Buffettiin ja J.P. Morganiin. Esimerkiksi Fortune-lehti nosti SBF:n kanteensa elokuussa.

SBF on syytänyt rahaa ympäriinsä: urheilusponsorointiin, politiikkaan, hyväntekeväisyyteen, tapahtumiin ja niin edelleen. SBF on myös pyrkinyt verkostoitumaan laajalti.

Tässä esimerkiksi kuva SBF:stä Tony Blairin ja Bill Clintonin kanssa FTX:n tapahtumassa viime keväänä:

HS Visio teki SBF:stä henkilökuvan lokakuun alussa.

Vielä viikko sitten Bloomberg arvioi SBF:n omaisuuden arvoksi 15 miljardia euroa. Nyt SBF:n omaisuus ja ura näyttävät tuhoutuneen vain muutamassa päivässä.

Tuhon siemen löytyy SBF:n omista yrityksistä, ja niihin kylvetystä epäilyksen siemenestä.

Alameda

FTX-pörssin lisäksi SBF omistaa Alameda-sijotusyhtiön. Kryptosivusto Coindesk julkaisi viime viikolla artikkelin, joka kuvasi SBF:n, FTX:n ja Alamedan välisiä rahajärjestelyitä.

Artikkelin mukaan SBF oli rakentanut kryptoimperiuminsa hyvin huteralle pohjalle. Alameda oli hankkinut rahoitusta, jonka vakuutena oli FTX-pörssin omaa FTT-kryptovaluuttaa.

FTT ei teknisesti eroa juuri monesta muustakaan kryptosta. Erona lähinnä se, että artikkelin mukaan niin FTX kuin Alamedakin olivat ottaneet velkaa tuon kryptovaluutan varassa. Ja ne myös omistivat suurimman osan FTT-valuutasta.

Lainarahalla sijoittaminen on riskipitoista. Kun sijoittaa lainalla, jonka vakuutena on omaa mielikuvitusrahaa, riskitasoa on vaikea enää nostaa korkeammaksi.

Coindeskin viime viikkoinen artikkeli oli huolestuttava, mutta sen jälkeen kuvaan astui CZ. Siis kuka?

CZ ja Binance

Kiinalainen CZ, kokonimeltään Changpeng Zhao, perusti kryptopörssi Binancen vuonna 2017. Binance on tällä hetkellä maailman suurin kryptopörssi ja CZ:aa pidetään yleisesti kryptomaailman vaikutusvaltaisimpana henkilönä. Erityisesti viime päivien tapahtumien jälkeen.

CZ ja SBF vaikuttivat kaveruksilta vielä vuonna 2019, kun CZ:n omistama Binance sijoitti SBF:n FTX-pörssiin. Vastineeksi CZ sai FTX-pörssin FTT-kryptovaluuttaa. Siis sitä samaa valuuttaa, jonka varassa koko SBF:n imperiumi näyttää huojuneen.

Tässä netissä kiertävä kuva CZ:sta ja SBF:stä, kun kaikki oli vielä hyvin:

Kryptokaksikko ajautui kuitenkin törmäyskurssille. CZ kertoi alkuviikosta menettäneensä luottamuksen vanhaa kumppaniaan SBF:ää ja hänen yrityksiään kohtaan.

CZ:n ilmoitus käynnisti kryptomarkkinoilla välittömästi paniikin. Kaikkien kryptojen kurssit tippuivat jyrkästi. Ennen kaikkea kärsi FTT-krypto, jonka varaan SBF oli tiettävästi rakentanut koko yritysryppäänsä.

SBF yritti epätoivoisesti jarruttaa vääjäämätöntä. Maanantaina hän twiittaili , että ”FTX on kunnossa.” Tuo twiitti on sittemmin poistettu.

Luottamus oli mennyttä ja FTX:n asiakkaat alkoivat nostaa varojaan pörssistä. Käynnistyi talletuspako. FTX:n asiakkaat siirsivät palvelusta varojaan miljardien eurojen edestä.

Tässä kohtaa on syytä mainita, että mitään kunnollisia todisteita FTX:n tai Alamedan maksukyvyttömyydestä ei tuolloin vielä julkaistu.

Kyse oli luottamuksesta. Kun luottamus meni, mukana meni kaikki muukin.

Syöksykierre hidastui hetkeksi tiistaina ja keskiviikkona. Paniikin käynnistänyt CZ kertoi yllättäen pelastavansa FTX:n. Kaikki hyvin siis?

Mitä vielä.

Leikin loppu

Sijoitusyhtiö Alamedan sivut sulkeutuivat keskiviikkona päivällä. Kaikki ei selvästikään ollut kunnossa.

Ei tosiaan ollut. CZ:n tekemä ostotarjous FTX:stä ei ollut sitova. Kryptot velloivat pelonsekaisissa tunnelmissa, kunnes eilen keskiviikkona illalla CZ ja Binance vetivät tarjouksensa takaisin. He eivät halunneetkaan pelastaa FTX:ää.

“Aluksi toivoimme, että pystyisimme auttamaan FTX:n asiakkaita tarjoamalla likviditeettiä, mutta tilanne ei ole enää hallussamme emmekä pysty auttamaan”, Binance kertoi Twitterissä.

Jos kryptomaailman vaikutusvaltaisin ja suurin pörssi nostaa kädet ylös, tilanne taitaa olla aika paha.

Binance perusteli vetäytymistään due diligence-tarkastuksessa selvinneillä asioilla sekä uutisilla, joiden mukaan Yhdysvaltain viranomaiset tutkisivat FTX:n toimintaa. Mediatietojen mukaan FTX tarvitsisi jopa kahdeksan miljardia dollaria pysyäkseen pystyssä. Nyt tarvitaan oikeita dollareita eikä vain kryptovaluuttoja.

Ja taas kryptomarkkinat syöksyivät. Bitcoin putosi alle 16 000 dollariin, eli alimmilleen sitten vuoden 2020. Monet pienemmät kryptot tippuivat 30–40 prosenttia. Kryptomarkkinoiden markkina-arvosta on kadonnut yli 200 miljardia dollaria viime päivien aikana, Coinmarketcap-sivusto kertoo.

FTX on yksi maailman suurimpia kryptopörssejä ja SBF kryptomaailman ehkä tunnetuin kasvo.

Heidän kaatumisensa olisivat jo itsessään vakavia iskuja kryptomarkkinoille, mutta markkinat pelkäävät nyt varsinkin SBF:n sijoitusyhtiötä Alamedaa. Se on ollut yksi kryptomaailman arvostetuimpia ja salamyhkäisimpiä sijoittajia. Todennäköisesti vain SBF itse tietää, ketkä kaikki ovat lainanneet varoja sille. Juuri nyt kukaan ei luota kehenkään kryptomarkkinoilla, ja luottamus on kryptomarkkinoiden polttoainetta.

Alameda siis uhkaa nyt koko kryptomarkkinan vakautta, sikäli kun nyt näiden markkinoiden vakaudesta voi puhua.

Myös perinteinen finanssimaailma suitsi riskejään eilen illalla. Wall Streetilla teknologia-osakkeita seuraava Nasdaq-indeksi tippui eilen 2,5 prosenttia ja mikä kiinnostavaa, kryptomarkkinoiden uutiset näyttivät vetävän perinteisiä pörssejä alemmas.

Kryptomaailmassa liikkuvat rahat ovat niin isoja, että ne voivat heiluttaa ainakin hetkellisesti myös perinteistä finanssimarkkinaa.

Kuvaavaa on, että SBF sai viime vuonna satoja miljoonia euroja rahoitusta. Tuo raha on ihan oikeita dollareita, ei FTT-leikkirahaa.

Maailman ihailluimmat venture capital -rahastot kuten Tiger Global Management, Sequioia ja Softbank ovat sijoittaneet FTX:ään. Ne arvioivat FTX;n tammikuussa yli 30 miljardin euron arvoiseksi. Nyt tuo omaisuus on haihtunut ilmaan. Leikkirahaa sittenkin.

Miten ihmeessä SBF onnistui hurmaamaan maailman tunnetuimmat riskisijoittajat ja keräämään hillittömiä summia hiekalle rakennettuun unelmaansa?

Onneksi VC-rahasto Sequoia kertoo sivuillaan SBF:n pitchistä ja Sequoian ensireaktioista siihen:

SBF: “Haluan tehdä FTX:stä paikan, missä voit tehdä rahoillasi mitä vain. Voit ostaa bitcoinia. Voit lähettää rahaa missä tahansa valuutassa kaverillesi minne päin maailmaa tahansa. Voit ostaa banaanin. Voit tehdä rahoillasi mitä vain FTX:ssä.”

Keskusteluikkuna pomppaa esiin Sequoian Zoom-ruudussa. Partnerit ovat hullaantuneita.

“RAKASTAN TÄTÄ TYYPPIÄ”, joku kirjoitti.

“Minusta 10/10”, kirjoitti toinen

“KYLLÄ!!!”, kirjoitti kolmas. (Käännös HS Visio)

Edellä oleva on siis suora lainaus Sequioian sivuilta. Teksti on julkaistu syyskuussa, vain kaksi kuukautta ennen FTX:n romahdusta.

Näin maailman ihailluimmat sijoittajat tekevät päätöksiään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan