Elon Musk on syönyt kaiken hapen Donald Trumpilta

Median taivasteltavaksi mahtuu vain yksi häirikkö kerrallaan. Siksi Trumpin tukija Elon Musk voi vahingossa tuhota Donald Trumpin presidenttihaaveet, kirjoittaa HS Vision toimittaja Juha-Pekka Raeste.

Elon Musk hallitsee päivittelyuutisten maailmaa, Donald Trump on jäänyt taustalle.

23.12.2022 11:00

Tesla-miljardööri Elon Muskille runsaat kaksi kuukautta pikaviestiyhtiö Twitterin pääomistajana ja toimitusjohtajana ovat olleet kalliita.

Kun Musk oli pakotettu pitäytymään tarjouksessaan ostaa Twitter 44 miljardilla dollarilla, hän marssi 27. lokakuuta yhtiön pääkonttoriin ja erotti ensi töikseen yhtiön ylimmän johdon. Sittemmin noin kaksi kolmasosaa yhtiön 7 500 työntekijöistä on lähtenyt tai saanut potkut, osa mahdollisesti laittomien irtisanomisten jälkeen.

Musk on julistanut Twitterissä olevansa äärimmäisen sananvapauden kannattaja (”free speech absolute”), palauttanut Twitterin käyttäjien äänestyksen perusteella entisen presidentin Donald Trumpin Twitter-tilin, levittänyt valeuutista Yhdysvaltain kongressin ja edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin aviomieheen kohdistuneesta hyökkäyksestä. Lisäksi hän on sulkenut joukon tunnettujen toimittajien Twitter-tilejä.

Pelosi-viesti on poistettu ja journalistien tilit on pääosin palautettu, mutta Musk on pysynyt tempoilullaan otsikoissa päivästä toiseen. Rajut toimet ja epäloogiset linjaukset sananvapauden rajoista ovat karkottaneet myös useita suuria mainostajia pois Twitteristä. Samalla Twitterin tappiot ovat kasvaneet. Kun viime vuonna Twitter teki tappiota 221 miljoonaa dollaria, tänä vuonna tappiot voivat The Economistin arvion mukaan nousta neljään miljardiin dollariin.

Maailman toiseksi rikkain ihminen Elon Musk (kesk.) oli 18. joulukuuta seuraamassa jalkapallon MM-finaalia Donald Tumpin vävyn Jared Kushnerin kanssa.

Musk on Twitter-kohellusten myötä menettänyt uskottavuutensa ja saanut Teslan arvon romahtamaan. Yhtiön markkina-arvo on huvennut syyskuun alusta 500 miljardia dollaria, ja pörssikurssin syöksy on myös pudottanut Elon Muskin maailman rikkaimman ihmisen paikalta.

Bloombergin miljardöörilistauksen mukaan Elon Muskin omaisuus oli syyskuun 19. päivänä 268 miljardia dollaria. Joulukuun 21. päivänä omaisuuden arvo oli enää 148 miljardia. Runsaassa kolmessa kuukaudessa omaisuuden arvo on siis huvennut 120 miljardia, eli yli 1 300 miljoonaa dollaria joka päivä tai noin 54 miljoonaa dollaria joka tunti, miten tuon nyt kukin haluaa laskea.

Elon Musk käynnisti joulukuun 19. päivänä Twitter-kyselyn siitä, pitäisikö hänen luopua Twitterin toimitusjohtajuudesta. Vajaat 58 prosenttia vastaajista suositti lähtöä. Tappiot voivat osaltaan selittää myös sen, miksi Musk oli yhdessä Trumpin vävyn Jared Kushnerin kanssa aitiossa katsomassa jalkapallon MM-kison finaalia. Qatarin valtion sijoitusrahasto ja Saudi-Arabian prinssi Alwaleed bin Talal ovat Twitter-kaupan päärahoittajia. Rahoittajilla saattaa olla oma näkemyksensä siitä, miten Twitterin syöksykierre tulisi oikaista.

Tällä viikolla Musk ilmoitti vetäytyvänsä toimitusjohtajan tehtävästä, ”kunhan joku tarpeeksi hölmö ottaa tehtävän vastaan”. Musk kertoi jäävänsä Twitteriin johtamaan yhtiön ohjelmistokehitystä.

Elon Musk on tunnettu republikaani- ja Donald Trump -sympatioistaan. Muskin julkisuudennälällä on kuitenkin ollut Trumpin kannalta lähes kuolettava vaikutus. Median ja oikeiston huomiotalouden mestariksi mahtuu vain yksi röyhkimys kerrallaan. Liberaalien mollaajanakin Musk on vienyt viime aikoina kaiken huomion.

Donald Trump, 76, ei onnistunut ylittämään uutiskynnystä edes sillä, kun hän joulukuussa kutsui illalliselle valkoisen väestön ylivaltaa ihannoivan White Supremacy -liikkeen Nick Fuentesin, natsitunnuksia Twitterissä jakaneen designer-muusikko Yen ( entinen Kanye West) ja kaksi veropetoksista tuomittua Trumpin entistä alaista.

Trump myi viime viikolla nft-keräilykortteja itsestään supersankarihahmona 99 dollarin kappalehintaan.

Jos Yhdysvaltain presidenttipelin logiikkaa haluaa ennustaa, niin Trumpin lailla maailman uutistarjontaa hallussaan pitävä henkilö olisi kisassa vahvoilla.

Siksi Yhdysvaltain tuleva presidentti voi olla Elon Musk. Epäilijät voivat vedota siihen, että Muskin eteläafrikkalainen syntyperä olisi esteenä. Mutta miehelle, jonka yhtenä missiona on perustaa siirtokunta Mars-planeetalle, Yhdysvaltain lakimuutos on pikkujuttu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita