Matala arvostus tekee Roviosta halutun ostokohteen

Matala arvostustaso on tehnyt Roviosta selkeän ostokohteen. Inderesin analyytikko Atte Riikola ei pidä Playtikan tarjousta pitkällä aikavälillä sellaisena, joka huomioisi Rovion kasvumahdollisuudet, kirjoittaa HS Vision toimittaja Elina Lappalainen.

20.1. 11:58

Peliyhtiö Rovion osakkeen arvostustaso Helsingin pörssissä on ollut viime vuosina matala. Se on tehnyt siitä myös spekuloidun yrityskauppakohteen.

”Siitä on puhuttu pitkään, että Rovio olisi jollekin isommalle toimijalle sopiva kohde. Sen arvostustaso on ollut matala, mutta samalla pelialalla Angry Birdsin brändi on vahva”, Inderesin analyytikko Atte Riikola kommentoi.

Niinpä israelilaisen peliyhtiö Playtikan tekemä ostotarjous ei varsinaisesti ole yllätys.

Rovion osakkeen arvo on ollut viime syksystä noin kuuden euron tuntumassa. Samaan aikaan yhtiöllä on iso kassa ja käteisvaroja on noin 160 miljoonan euron verran. Omavaraisuusaste korkea, 72 prosenttia.

”Rovio on hinnoiteltu noin 6–7 kertaa liikevoiton suuruiseksi, mikä on todella matala arvostustaso. Sijoittajat eivät ole hinnoitelleet siihen kasvuodotuksia sisään”, Riikola sanoo.

Viime vuosina Rovion liikevaihto on polkenut paikoillaan. Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto oli 297 miljoonaa, ja 2021 liikevaihto oli 286 miljoonaa euroa.

”Veikkaan, että tämä tarjous ei mene läpi.”

Tammikuussa 2021 toimitusjohtajana aloittanut Alexandre Pelletier-Normand on kuitenkin saanut yhtiössä uutta kasvuvaihdetta päälle. Rovio on investoinut muun muassa uusien pelitiimien perustamiseen Kanadassa ja Barcelonassa sekä kasvanut yrityskaupoilla.

Alexandre Pelletier-Normand Slushin sijoittajapäivällisillä Löylyssä joulukuussa 2021.

Siksi Riikola arvioi, että lyhyellä tähtäimellä Playtikan ostotarjous Roviosta voi näyttää hyvältä, jos huomioi vain sen nykyisen arvostustason. Jos katsotaan pidemmällä tähtäimellä mahdollista kasvuinvestointien tuomaa potentiaalia, tarjous ei näytä niin houkuttelevalta.

”Edessä on vakaata tuloskehitystä. Rovio on hyvässä kunnossa, ja se on investoinut kasvuun. Nyt seuraavien vuosien aikana vasta aletaan nähdä, saadaanko sillä tasohyppy liikevaihdossa aikaan”, Riikola sanoo.

Roviolla ei toisin sanoen ole mitään tarvetta päätyä osaksi isompaa konsernia, vaan se pystyy mainiosti jatkamaan myös itsenäisenä.

Playtikan tarjouksen arvo on runsaat 680 miljoonaa euroa, kun ei oteta huomioon Rovion omistamia osakkeita. Se on matalampi hinta kuin markkina-arvo, jolla Rovio listautui pörssiin vuonna 2017.

Rovion markkina-arvo heti listautumisannin jälkeen oli peräti 896 miljoonaa euroa.

Nykyistä Roviota ei voi kuitenkaan suoraan verrata listautumishetkeen. Markkinatilanne oli erilainen, ja yhtiötä myytiin listautumishetkellä kovana kasvutarinana. Pian listautumisen jälkeen yhtiön osakkeen hinta romahtikin – ja sijoittajat nielivät pettymystään.

Riikolan mukaan Roviosta on kuitenkin vuosien varrella kuoriutunut vakaa kassavirran tuottaja.

”Veikkaan, että tämä tarjous ei mene läpi. Lopulta se on tietysti kiinni [pääomistajien] Hedien perheestä ja heidän päätöksestään. Olisihan se vähän tympeää, jos taas yksi suomalainen peliyhtiö päätyy ulkomaisen omistajan käsiin”, Riikola sanoo.

Toistaiseksi Rovion pyrkimykset saada kasvua muilla kuin Angry Birds -brändin peleillä eivät ole kuitenkaan sujuneet toivotusti.

Peliyhtiö Rovion suuromistajan Kaj Hedin perheyhtiö Oivar Ab jakoi omistuksen vuonna 2020 eri yhtiöihin Kaj Hedin lasten Mikael Hedin, Camilla Hed-Wilsonin ja Jonathan Hedin sijoitusyhtiöihin.

Kaj Hed sijoitti ja rahoitti Roviota yhtiön alkuvaiheessa. Hän on Rovion perustajakolmikkoon kuuluneen Niklas Hedin setä.

Jonathan Hedin sijoitusyhtiö Adventurous Ideas omistaa nyt Rovion osakkeista 7,79 prosenttia. Camilla Hed-Wilsonin Brilliant Problems saman verran ja Mikael Hedin Impera 6,13 prosenttia.

Niklas Hedin omistus on tällä hetkellä 1,65 prosenttia.

Kuluva vuosi on ollut Roviolle haastava, kuten kansainvälisesti koko pelialalle.

Yhtiö kertoi vuoden 2022 kolmannen vuosineljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä odottavansa oikaistun liikevoiton olevan tänä vuonna alhaisempi kuin viime vuonna. Syyksi yhtiö kertoi investoinnit ja käyttäjähankinnan.

Koronapandemian aikaan peliala sai kasvusykäyksen, kun ihmisillä oli aikaa pelata kotonaan, mutta pandemian väistyttyä markkinatilanne on muuttunut.

Data.ai:n mukaan globaali pelimarkkina laski loppuvuonna noin yhdeksän prosenttia, ja Roviolle tärkeällä Yhdysvaltojen markkinalla alan liikevaihdon lasku oli 11 prosenttia.

Rovio tunnetaan erityisesti Angry Birds -peleistä, jotka tekevät edelleen valtaosan sen liikevaihdosta.

Kesällä 2015 julkaistu Angry Birds 2 on yhtiön syömähammas, joka toi yhteensä 108 miljoonan euron liikevaihdon vielä vuonna 2021. Vuoden 2022 heinä–syyskuussa pelin bruttomyynti oli 28,7 miljoonaa euroa vuosineljänneksen aikana.

Rovion kehitysputkessa on runsaasti uusia pelejä.

Rovion ylivoimaisesti suurin peli on Inderesin arvion mukaan jatkanut hyvää suorittamista etenkin sen ansiosta, että Rovio on kasvattanut peliin lisää sisältöä kehittävää tiimiä. Tällaisissa peleissä keskeistä ovat esimerkiksi kausiluonteiset pelin sisäiset kampanjat, kuten jouluteemaiset uudet sisällöt.

Toiseksi suurin peli on Angry Birds Dream Blast, jonka myynnin kehitys on ollut Inderesin lokakuussa päivitetyn yhtiöraportin mukaan positiivinen yllätys. Pelin bruttomyynti oli syksyllä jo noin 20 miljoonan euron vauhdissa. Yhtiö on investoinut myös Angry Birds Dream Blast -tiimin kasvattamiseen ja käyttäjähankintaan markkinoinnilla.

Rovion kehitysputkessa on runsaasti uusia pelejä. Toistaiseksi sen pyrkimykset saada kasvua muilla kuin Angry Birds -brändin peleillä eivät ole kuitenkaan sujuneet toivotusti.

Elokuussa 2021 Rovio osti turkkilaisen Ruby Gamesin, joka tunnetaan erityisesti Hunter Assassin -pelistä. Hunter Assassin oli maailman kuudenneksi ladatuin peli vuonna 2020.

Ruby Games tekee niin sanottuja hyperkasuaaleja pelejä, eli nopeasti kehitettäviä pieniä viihdepelejä. Ne voivat nousta nopeasti pinnalle, mutta eivät ole pitkäaikaisia kivijalkoja.

Toistaiseksi kauppa ei ole tuonut toivottua kasvua. Ruby Gamesin heinä–syyskuu 2021 oli heikko. Yhtiön pelit tekivät vain 2,5 miljoonan euron liikevaihdon.

Fakta

Rovio Entertainment

  • Vuonna 2003 perustettu mobiilipeliyhtiö, joka kehittää ja julkaisee pelejä sekä lisensoi Angry Birds -brändiä kuluttajatuotteisiin, animaatioihin ja muuhun viihteeseen.

  • Yhtiön suurimmat pelit ovat tällä hetkellä Angy Birds 2, Angry Birds Dream Blast, Angry Birds Journey ja Angry Birds Friends.

  • Liikevaihto vuonna 2021 oli 286,2 miljoonaa euroa. Siitä 66 prosenttia tuli Yhdysvalloista.

  • Liikevoitto oli 37,7 miljoonaa euroa 2021.

  • Rovio työllisti syyskuussa päättyneellä vuosineljänneksellä keskimäärin 522 työntekijää.

  • Toimitusjohtaja on Alexandre Pelletier-Normand. Hallituksen puheenjohtaja on Kim Ignatius.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita