Mitä Saksan liittokansleri Olaf Scholz tekee silloin, kun hän ei jahkaile kabinettiensa kätköissä tai puhu koukeroisesti sanomatta mitään eli scholzaa? Niistähän hänet tunnetaan.
Vastaus: silloin hän johtaa omaa sotaansa. Saksa on kamppaillut vuoden ajan oman hyvinvointinsa puolesta. Scholz on johtanut taistelua kiertämällä maailmaa etsien Saksalle uusia kumppaneita.
Hän on matkustanut Afrikan ja Lähi-idän maissa, Kanadassa, Kiinassa ja latinalaisessa Amerikassa Saksan talous mielessään. Helmikuun lopussa hän kiersi Intiaa, tavoitteenaan insinöörien ja it-osaajien headhunttaus Saksaan.
Tammikuussa Davosin talousfoorumissa hän piti Saksan mainospuheen, jolla oli tarkoitus houkutella maahan investointeja. Scholz lupasi nopeaa ja suurta vihreää siirtymää sekä byrokratian ja lupaprosessien sujuvoittamista.
Vuosi sitten, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, moni havahtui siihen, miten järjetön maailman neljänneksi suurimman kansantalouden ”bisnesmalli” on. Halvalla venäläisellä fossiilienergialla tuotettuja tavaroita – autoja, koneita, sähkölaitteita ja kemianteollisuuden tuotteita – viedään ulkomaille. Suurin vientikohde on autokraattinen ja epäluotettava Kiina.
Kaasu oli Saksan teollisuudelle sekä energianlähde että raaka-aine. Noin puolet kotitalouksistakin lämpiää kaasulla, niin myös oma kotini Berliinissä. Sodan alkamisen jälkeisessä šokissa tuskin pystyin käymään lämpimässä suihkussa – se tuntui sotarikokselta.
Kun selvisi, että Saksa ei voi eikä haluakaan jatkaa venäläisen maakaasun varassa kuten ennen, ennustukset Saksan talouden kohtalosta olivat aika rajuja.
”Saksassa ollaan jo katastrofin partaalla”, sanoi LUT-yliopiston professori Juhani Hyvärinen HS:n haastattelussa heinäkuussa kommenttina saksalaisten energiansäästöideoihin. Syyskuussa brittilehti The Economist maalasi ”deindustrialisaation” uhan Saksan taivaalle.
Termin keksi toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain valtiovarainministeri Henry Morgenthau. Silloin oli tarkoitus varmistaa, ettei Saksasta tule uudestaan sotilasmahtia. Ajatus oli tuhota sodan jälkeen Ruhrin alueen tehtaat ja kaivokset, jos niitä olisi vielä sodan jäljiltä olemassa ja kehottaa ihmisiä – erityisesti teknisesti koulutettuja – häipymään alueelta.
”Saksa on onnistunut heilauttamaan itsensä ”katastrofin partaalta” jäntevästi turvallisemmalle maaperälle.
Pakotettu deindustrialisaatio ei toteutunut toisen maailmansodan jälkeen. Nyt energiaintensiivisen teollisuuden tuotantoa ja työpaikkoja kyllä katoaa Saksasta.
Jo syyskuussa talouslehti Handelsblatt kertoi, että yli 60 saksalaisyritystä on investoinut Oklahomaan, halvan energian ja pienten palkkojen osavaltioon keskellä Yhdysvaltoja.
Maailman suurin kemianteollisuuden yritys BASF ilmoitti tammikuussa vähentävänsä 2 600 työpaikkaa, joista kaksi kolmannesta Saksasta. Esimerkkejä saksalaisyritysten investoinneista ulkomaille on paljon.
Suomelle se on mahdollisuus. Suomalais-saksalaisen kauppakamarin toimitusjohtaja Jan Feller kertoo, että saksalaisfirmat ostavat nyt Suomesta esimerkiksi terästeollisuuden tuotteita, joiden valmistus on Saksassa liian kallista.
Saksan romahdusta povanneet olivat silti väärässä. Teollisuuden pakenemisesta tulee tuskin niin rajua kuin viime vuonna pelättiin. Taantumaa ei ole näköpiirissä. Kaasuvarastot ovat täynnä. Yritysten mielialat ovat parantuneet, helmikuun Ifo-indeksi kertoo.
Todennäköisesti deindustrialisaatio onkin lopulta kuin dramaattisten sääuutisten usein ennakkoon povaama ennennäkemätön hirmumyrsky. Puhuri, mutta ei sellainen, jonka läpi ei voisi kulkea.
Toisin kuin sää, se on asia, johon Saksa on itse vaikuttanut. Niin poliitikot kuin yritykset ovat tehneet lujasti töitä torjuakseen kauhukuvan. Saksa on onnistunut heilauttamaan itsensä ”katastrofin partaalta” jäntevästi turvallisemmalle maaperälle.
Syksyn ja talven aikana teollisuus on kuluttanut yli 20 prosenttia vähemmän kaasua kuin edellisvuonna. Myös kotitaloudet ovat vähentäneet kaasunkulutustaan noin viidenneksen.
Kriisipuhe toimii. Saksassa on selvää, että energiakriisin päihittäminen vaatii kaikilta vaivannäköä. Kouluvarusteisiin pakataan lapsille fleecet mukaan, ja ravintoloissa istutaan takki päällä. Uimahallissa on turha haaveilla lämpimästä uimavedestä tai yhdestäkään auki olevasta saunasta.
