Vuosi sitten taloudessa päättyi kuusi vuotta kestänyt ajanjakso, jota kutsuttiin nollakorkojen ajaksi.
Euriborkorot olivat olleet negatiivisia vuodesta 2016 asti. Viime keväänä markkinoiden odotukset Euroopan keskuspankin (EKP) koronnostoista alkoivat kuitenkin liikuttaa niitä ylöspäin.
Nollakorkoaika ei voinut enää jatkua inflaation kiihtyessä. Keskuspankit ryhtyivät kiristämään rahapolitiikkaa, jotta kuluttajahintojen nousu hidastuisi.
Positiivisten korkojen paluuseen suhtauduttiin lähtökohtaisesti myönteisesti. Vakauden kannalta oli hyvä, että lainarahalla oli jälleen hinta. Ehkä inflaatiokin laantuisi, kun korot nousisivat.
Velallisia korkojen nousu saattoi silti huolettaa. Esimerkiksi asuntovelalliset eivät olleet lyhennysten lisäksi maksaneet juuri muuta kuin pankin marginaalia, mutta nyt lainan hoitokulut vääjäämättä nousisivat.
Erityiseen huoleen heillä ei periaatteessa pitänyt olla syytä. Ennen asuntolainan myöntämistä pankki oli testannut hakijan maksukykyä vähintään kuuden prosentin korolla ja enintään 25 vuoden takaisinmaksuajalla. Lainaa ei olisi saanut, jos ei olisi läpäissyt pankin tekemää stressitestiä.
Maaliskuun puolivaiheilla 12 kuukauden euribor kävi liki neljässä prosentissa. Tällä hetkellä asuntolainojen yleisin viitekorko liitelee 3,651 prosentissa. Viimeksi se on ollut yhtä korkealla vuoden 2008 lopulla.
Stressitestissä sovellettuun kuuteen prosenttiin on yhä nousuvaraa. Asuntovelallisten ei pitäisi vielä olla kipurajoilla lainamenojensa kanssa.
Viitteitä kipurajoilla olemisesta on kaikesta huolimatta alkanut näkyä. Useampi ihminen on tuonut mediassa esille, kuinka asuntolainan kustannusten moninkertaistuminen on kiristänyt heidän taloutensa äärimmilleen. He edustavat sinällään pientä osaa kaikista asuntovelallisista, mutta samaan aikaan monella korontarkistuspäivä on vasta edessä ja koronnosto toistaiseksi kokematta.
Lue lisää: Tuoreen asuntolainan ottaneilla perheillä ei ole juuri taloudellista liikkumavaraa
Asuntolainojen takaisinmaksuissa ei tiettävästi ole ilmennyt liiemmin viiveitä. Joidenkin kohdalla lainamenot vain syövät niin suuren osan tuloista, etteivät rahat enää entisen lailla riitä ja elämisestä on tingittävä.
Miksi siis jo nykyinen korkotaso koettelee asuntovelallisten maksukykyä? Heidän taloutensahan piti stressitestin mukaan kestää jopa kuuden prosentin korko.
Nollakorkoaikana myös inflaatio pysytteli matalalla. Se alkoi kiihtyä vasta vuoden 2021 lopulla. Viime vuonna kuluttajahinnat nousivat selvästi ansiotasoa nopeammin, minkä seurauksena palkansaajien reaaliansiot laskivat Suomessa eniten yli 60 vuoteen.
Asuntolainaajille tehtävät stressitestit eivät kuitenkaan ennakoi hintakehitystä nykyhetkeä pidemmälle. Ne perustuvat vallitsevaan hintatasoon. Pankit ovat arvioineet asuntolainansa vuosi tai pari sitten nostaneiden ihmisten maksukykyä tilanteessa, jossa inflaatio ei ole vielä leikannut heidän ostovoimaansa.
Tämä ainakin osin selittänee sitä, miksi velalliset kipuilevat jo nykyisen korkotason kanssa. Energian, ruoan ja polttoaineiden kallistuminen on tapahtunut odottamatta ja arvaamatta. Hintojen nousu on osunut etenkin sellaisiin asuntovelallisiin, jotka autoilevat ja lämmittävät sähköllä.
Pankkeja voi jälkiviisaasti haastaa siitä, mikseivät ne ole stressitestanneet asuntolainaajia korkojen nousun lisäksi myös hintojen nousua vastaan. Samoin asuntovelallisia voi jälkiviisaasti moittia siitä, etteivät he ole asunnonostohetkellä punninneet kunnolla riskejä.
Nykyinen stressitestauskäytäntö tuskin on kiristymässä. Siinä sovellettavaa kuuden prosentin korkoa nimittäin on pidetty jo ennestään melko konservatiivisena. Viime syksynä asuntorahoittaja Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus jopa ehdotti, että asuntolainaajien stressitestauksesta voisi luopua kokonaan.
Vuoden alussa Finanssivalvonta puolestaan täsmensi suositustaan siitä, kuinka pankkien tulisi arvioida asuntolainaajien maksukykyä. Kuuden prosentin korkotestauksen lisäksi niiden pitäisi myös varmistaa, etteivät asuntolainaa hakevan kotitalouden kaikkien lainojen yhteenlasketut hoitokulut ylitä 60 prosenttia sen nettotuloista.
Täsmennyksen voi katsoa korjaavan yhdenlaisen valuvian stressitestauksessa. Vastaisuudessa ihmisten kannattaa hillitä velkaantumistaan, jos he haluavat saada lainaa asunnon hankintaa varten.
Suomella on pitkät perinteet kodinomistajayhteiskuntana. Oma asunto on vuodesta toiseen ollut kotitalouksien merkittävin varallisuuserä.
Kodin omistaminen tuntuu niin ikään merkkaavan suomalaisten mielissä tunnuksenomaista keskiluokkaan kuulumista. Ehkä tästä syystä ilmassa on leijunut epämääräinen huoli keskiluokan taloudellisesta tilasta.
Lukujen valossa keskiluokkaiset asuntovelkaiset ja taloudellisessa ahdingossa olevat kotitaloudet sopivat huonosti samaan lauseeseen. Vuonna 2019 Suomessa oli noin 120 000 taloudellisessa ahdingossa olevaa kotitaloutta, joista alle 10 prosenttia oli asuntovelkaisia.
Näiden kotitalouksien käytettävissä olevat nettorahatulot olivat keskimäärin noin 11 000 euroa, mikä siis kielii pienituloisuuteen liittyvästä ahdingosta.
Asuntovelallisten mahdollinen ahdinko helpottunee, jahka inflaatio taittuu. Merkkejä tästä jo on. Ja kun talous hieman jäähtyy, korotkin todennäköisesti alkavat laskea.
Vaikutus toki saavuttaa asuntovelalliset viiveellä, etenkin jos korontarkistuspäivä on ollut hiljattain ja lainan viitekorkona on vuoden euribor.
Tilanteen helpottuminen ei välttämättä tee keskiluokkaisista asuntovelallisista herännyttä huolta silti tyhjäksi. He ovat saattaneet hintapaineen ja korkorasituksen myötä paljastua kuviteltua haavoittuvammiksi, mikä on talouden toimivuuden kannalta varoittava merkki.
Taloustieteessä on jo pitkään tunnettu yhdysvaltalaisen taloustieteilijän Thorstein Veblenin kuvailema ja hänen mukaansa nimetty Veblen-ilmiö. Sen ydinajatuksen mukaan ihmiset pyrkivät jäljittelemään aina yhtä luokkaa ylemmän sosiaaliryhmän elämäntyyliä ja kulutustottumuksia.
Jos ihmiset eivät kykene tulojensa puolesta ylläpitämään tällaista kulutusta, he saattavat herkästi kattaa sitä velalla. Ilmiö voi yhtä lailla vaikuttaa suurten asuntolainojen taustalla.
Varsinkin pääkaupunkiseudulla keskiluokkainen asuminen on edellyttänyt entistä muhkeampia asuntolainoja. Nollakorkoaikana ne ovat ehkä tuntuneet mahdollisuuksien rajoissa olevilta, mutta korkojen noustua niiden kustannukset ovat karanneet käsistä. Vaikeuksia on lisännyt samanaikainen reaaliansioiden heikko kehitys.
Veblen-ilmiön voimistamat kehityskulut ovat usein haitallisia. Jos lainanhoitomenojen kasvu pakottaa keskiluokkaiset asuntovelalliset säästöliekille, palveluiden ja tuotteiden kysyntä alkaa vääjäämättä näivettyä. Tämä taas vie talouden askeleen lähemmäs kaikille epäedullista taantumaa.
