Yhdysvaltojen keskuspankki (Fed) päätyi jälleen kiristämään rahapolitiikkaa. Se teki keskiviikkona ohjauskorkoonsa 0,25 prosenttiyksikön noston.
Samalla Fedin avomarkkinakomitea vihjasi, että runsas vuosi sitten käynnistynyt koronnostojen sarja saattoi päättyä tähän. Kesäkuussa ohjauskorkoon ei siis välttämättä enää kajota.
Jos inflaatiossa riittää vielä puhtia, koronnostot voivat toki jatkua. Kevään aikana Yhdysvaltojen taloudessa on kuitenkin tapahtunut asioita, joiden takia rahapolitiikan kiristäminen voi olla hetkeksi ohi.
Yhdysvalloissa on lyhyen ajan sisällä kaatunut kolme keskisuurta pankkia. Kaatumisista ei ole seurannut suurempaa pankkikriisiä, vaan viranomaisten toiminta on rauhoittanut rahoitusmarkkinat varsin nopeasti.
Suurempi vaikutus pankkien kaatumisilla näyttää sen sijaan olleen reaalitalouteen.
Yhdysvaltalainen yleisradioyhtiö NPR haastatteli huhtikuussa kahta rakennusalan yrittäjää Houstonista ja Etelä-Floridasta. Kumpikin kuvaili liiketoimintansa pyörivän sinällään hyvin. Molemmat olivat myös aikeissa kasvattaa bisnestään. Toinen halusi investoida työkoneisiin, ja toinen tahtoi palkata lisää työvoimaa.
Pankit eivät vain tahtoneet myöntää heille luottoa. Ne olivat alkaneet pitää pienyritysten rahoittamista liian riskisenä.
Merkkejä pienyritysten rahoitusolojen kiristymisestä on ilmennyt pitkin kevättä. Luotonanto näyttää hankaloituneen entisestään sen jälkeen, kun Signature Bank ja Silicon Valley Bank kaatuivat maaliskuussa.
Supistuneen rahan tarjonnan voi havaita tilastoista. Keskuspankin tilastojen perusteella pankkien luotonanto väheni maaliskuun lopulla eniten 50 vuoteen. Tilastohistoria alkaa vuodesta 1973, jolloin Fed ryhtyi keräämään tietoja.
Rahoitusolojen kiristyminen voi viimein antaa Yhdysvaltojen taloudelle kylmän suihkun, jota Fed on koronnostoillaan yrittänyt saada aikaan.
Tiettyä ironiaa voi aistia siinä, ettei pankkien luotonanto vähentynyt suoraan rahapolitiikan kiristyksen kautta. Kolmen keskisuuren pankin täytyi ensin antaa varoittava esimerkki riskienhallinnan pettämisestä korkojen nousun takia.
Kokonaiskysyntä alkaa hiipua Yhdysvalloissa, jos kuluttajat ja yritykset eivät kykene rahoittamaan hankintojaan riittävästi luotolla.
Pienyrityksillä saattaa olla tilanteen kehittymisessä hyvinkin keskeinen rooli. Niiden merkitys Yhdysvaltojen taloudelle nimittäin ei ole mitenkään vähäinen.
Pienyrityksissä työskentelee noin puolet yksityisen sektorin työvoimasta. Yksityisen sektorin tuotannosta pienyritysten osuus puolestaan on 44 prosenttia.
Jos siis näiden yritysten luotonsaanti vaikeutuu, vaikutus näkyy niin työllisyydessä kuin tuotannon määrässä. NPR:n haastattelema yrittäjä esimerkiksi kertoo kattavansa työntekijöidensä palkkoja säännöllisesti luotolla, koska yrityksen kassavirta ei kulje läheskään aina samassa tahdissa palkanmaksun kanssa.
Pienyritykset myös ovat koko lailla pankkien luotonannon varassa. Ne eivät kykene suuryritysten tavoin keräämään pääomaa osakeannin kautta tai laskemaan liikkeelle vaihtovelkakirjoja. Ne elävät ja kuolevat suoran luotonannon mukana.
Yhdysvaltain kauppaministeriön viime viikolla julkaisemien ennakkotietojen perusteella talouden kasvuvauhti on selvästi hidastumaan päin.
Bruttokansantuotteen kasvuvauhti oli tammi–maaliskuussa 1,1 prosenttia, kun se viime vuoden loka–joulukuussa oli 2,6 prosenttia.
Ekonomistit ja talouden kommentaattorit ovat koko alkuvuoden jännittäneet, välttääkö maailman suurin kansantalous taantuman kovista koronnostoista huolimatta.
Toistaiseksi Yhdysvaltojen talous on sinnitellyt sitkeästi taantumaa vastaan. Luottolaman syntyminen voisi kuitenkin olla sellainen isku, jota talous ei enää kestäisi.