MainosTampereen Messut

Huippuajattelijat ja älykkäät teknologiat kohtaavat Tampereella: "Meillä on vahva ymmärrys siitä, miten tulevaisuutta luodaan tekoälyn avulla"

MAINOS Kansainvälinen älykaupunkitapahtuma Tampere Smart City Expo & Conference kerää alan osaajat yhteen kesäkuun alussa.


Nokia Arenalla 6.-7.6.2023 pidettävä Tampere Smart City Expo & Conference -tapahtuma sukeltaa syvälle ideoiden syntysijoille. Tapahtuma tarjoaa eteenpäinkatsovaa ajattelua, teknologiaa, palveluita ja ratkaisuja. Uuden ajan ideat viedään käytäntöön digitaalisesti älykkäällä kaupunkisuunnittelulla ja eettisesti vastuullisella yhteistyöllä tutkijoiden, yritysten ja päättäjien kesken.

Se, että kansainvälinen älykaupunkitapahtuma pidetään juuri Tampereella, ei ole sattumaa. Vain muutama kaupunki maailmassa on edelläkävijän asemassa älykaupunkikehityksessä. Tampere on yksi niistä.

”Dubai, Soul, Tampere ja Rotterdam”, Microsoft Suomen toimitusjohtaja Mervi Airaksinen nimeää tämänhetkisiä älykaupunkeja miettimättä hetkeäkään.

Järjestyksellä ei Airaksisen mukaan ole merkitystä. Älykehitys ei ole lineaarista, se etenee hyppäyksin ja sitä tehdään toisiltaan oppien.

”Metaversumien luomisessa ja tekoälyn sovelluksissa jo huominen saattaa näyttäytyä hyvinkin erilaisena tähän päivään verrattuna. Nämä neljä kaupunkia näyttävät tällä hetkellä suuntaa muille”, Airaksinen sanoo.

Neljä kaupunkia maailmassa näyttävät suuntaa muille.

Kansainvälisillä kohtaamisilla ja huippuasiantuntijoiden verkostoitumisella on tulevaisuuden tekemisessä merkittävä rooli. Tampere Smart City Expo & Conference -tapahtuma tarjoaa yrityksille, tutkijoille, opiskelijoille ja päättäjille alustan keskustelulle, mahdollisuuden löytää uusia kontakteja ja oppia lisää.

Luvassa on ensiluokkaisia puheenvuoroja, joista isoimpina niminä ovat digitaalisen asiakaslähtöisen liiketoiminnan huippuasiantuntija, Philipsin globaalin markkinoinnin johtaja Belinda Gerdt, Metaverse Instituten toimitusjohtaja Christina Yan Zhang, Nokian metaverse-asiantuntija Leslie Shannon ja Microsoftin tekoälyasiantuntijat Lukas Lundin ja Kalle Saarikannas.

Rekisteröityminen maksuttomaan messutapahtumaan on auki, ja konferenssipassit myynnissä täällä.

Digital Twin -teknologian avulla asiakas voi vierailla virtuaalisesti etukäteen esimerkiksi kahvilassa tai sairaalassa. Palvelutoimialan lisäksi mahdollisuudet elämysteollisuudelle ja tapahtumatuotannolle ovat kiinnostavia.

Vahva teknologiakehityksen ekosysteemiosaaminen

Kun Tampereen kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantaselta kysyy Tampereen asemasta digikehityksen edelläkävijänä, hän sanoo tämänhetkisen tilanteen olevan monen asian summa. Sitä on Rantasen mukaan vaikea tiivistää yhteen lauseeseen.

”Meillä on pitkä historia uuden luomisessa. Monialainen kaupunkikehitys ei Tampereella ole uusi asia. Sen juuret ovat jo paitsi teollisuushistoriassa, erityisesti 1990-luvulla Tampereen kaupungin, Nokia Oyj:n ja Tampereen Yliopiston yhteistyössä. Tamperelainen rentous ja asioihin tarttumisen kulttuuri liittyvät myös olennaisesti asiaan”, Rantanen sanoo.

Isot ja näkyvät rakennusprojektit, rantatunneli, keskustan maanalainen pysäköinti, ratikka ja areena, ovat Rantasen mukaan luoneet laajaa uskoa siihen, että Tampereella tapahtuu. Ne ovat antaneet signaalin siitä, että kaupunkiin kannattaa investoida. Korkealaatuinen infra antaa puitteet tekemiselle.

Tampereen poliitikkojen kyky tehdä päätöksiä, isoja ja rohkeitakin, on hämmästyttänyt myös Rantasen itsensä.

”Kun rantatunneli saatiin sen haasteista huolimatta läpi, on kaikki ollut sen jälkeen helpompaa. Usko kehittyvään Tampereeseen on valtava”.

Tampereella älykaupunkitekemisen pohja on laaja. Siitä kerrotaan Tampereen kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantasen mukaan mielellään maailmallakin.

Tampereella on Rantasen mukaan vahva ekosysteemiosaaminen, ymmärrys siitä, miten asioita tehdään yhdessä. Yhteistyö yritysten, tutkimuslaitosten ja koulujen kanssa on hedelmällistä. Esimerkkinä Rantanen mainitsee 5G-verkon, joka oli Hervannassa alueen yritysten testattavissa jo viisi vuotta ennen kuin siitä alettiin edes puhua ääneen.

”Kaupunkiympäristö tuottaa jatkuvaa tietoa erilaisista datapisteistä – järjestelmistä, rekisteröitymisistä, sensoreista ja kameroista – sekä yrityksissä että julkisella puolella. Olennaista on, miten tätä dataa yhdistetään ja hyödynnetään eettisesti oikein asukkaan arjessa, jotta havaitaan ne palvelut, joita kaupunkilaiset tarvitsevat”, Rantanen taustoittaa.

Datan hyödyntämismahdollisuuksia on Rantasen mukaan liikenteessä, turvallisuudessa, koulutuksessa, opastuksessa ja saavutettavuudessa sekä energiassa ja tietoverkoissa.

”450 eri toimijaa tekee töitä yhdessä monialaisissa projekteissa. Käynnissä on 200 pilottihanketta edistämässä erilaisia kokeiluja. Älykaupunkitekemisen pohja on meillä laaja, siitä kerrotaan mielellään ympäri maailmaa”, Rantanen sanoo.

Microsoft on tärkeä teknologiakumppani

Tampereen kaupungin kehityshankkeissa on startup-yrittämisestä tuttu fail fast -malli: kokeillaan rohkeasti ja pelottomasti uutta, mutta luovutaan nopeasti niistä projekteista, joiden ei huomata johtavan mihinkään, ja siirrytään seuraavaan.

Kokeiluissa tarvitaan yhteistyötä, yksin ei kukaan pääse kovin pitkälle. Tampere tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden hyödyntää teknologiaa kaupunkilaisia varten.

”Tekoälyn kehitys on päätä huimaavaa. Kehityksen jalkauttamiseen tarvitaan uteliaita kumppaneita”, Airaksinen sanoo.

Tampere on Airaksisen mukaan ottanut aktiivisen toimijan roolin ja on iso ajatusjohtaja älykaupunkikehityksessä. Tampereella nähdään mahdollisuudet kehittää kaupunkia teknologian avulla.

Tamperelaispäättäjien yrittäjähenkisyys ja aito halu mennä eteenpäin on ollut Airaksista ihailtavaa.

”Microsoft on kaupunkikehittämisessä sparrauskumppani. Autamme näkemään teknologian mahdollisuuksia”, Airaksinen sanoo.

Visioita, virtuaalitodellisuutta ja elämysteollisuutta?

Leijuvia ratikoita, virtuaalivalikoita, kaupunkiympäristön muuttuminen kulkijan mukaan. Kyltitön kaupunki, jossa asukkaat kulkevat käteen liimautuneen kännykän sijasta virtuaalilasit silmillään ja saavat näkökenttäänsä fyysisen näkymän päälle lisätyn todellisuuden – reittiohjeet, opastukset, varoitukset, selitykset ja mainokset. Mahdollisuus vierailla museoissa ja kauniilla paikoilla menemättä niihin, hyppy avatarena virtuaaliseen Koskipuistoon piknikille ystävä-avatarien kanssa ilman, että kotisohvalta tarvitsee enää nousta. Tekoäly, joka asioi ja ajatteleekin puolestamme.

Onko tämä Tampereen tulevaisuus?

”Ei mennä vielä sinne. Ensin pitää ymmärtää tekoälyn hyödyntäminen tässä päivässä. Kehitys lähtee tehostamisesta, jokapäiväisten, toistuvien, rutiininomaisten töiden poistamisesta ja sadoista datapisteistä kertyvän tiedon hyödyntämisestä asuinalueiden ja palveluiden suunnittelussa. Ajattelua ei ulkoisteta. Nimenomaan ajattelulle, luovuudelle ja aidolle kokemiselle ja kohtaamiselle tehdään tilaa”, Rantanen sanoo.

Tampere Smart City Expo & Conference -tapahtumassa vastuullisuusnäkökulma, eettinen digikehitys ja kaupunkilaisten arjen tarpeisiin vastaaminen ovat vahvasti mukana. Älykaupunkia tehdään ensisijaisesti kaupunkilaisille.

Ajattelua ei ulkoisteta. Ajattelulle, luovuudelle ja aidolle kohtaamiselle tehdään tilaa.

Mervi Airaksinen kertoo innostuvansa tekoälykehityksessä eniten juuri tästä: pragmaattisesta tuottavuudesta, rutiinien automatisoinnista ja hallinnollisten työntekijöiden ilosta, kun tekoälystä saadaan arjen apuri, joka käsittelee dokumentit, yhdistelee arkistotiedot, poimii pääkohdat, ja jolta voi kysyä asioita sen sijaan, että etsii tiedon itse.

”Kun ajattelen sitä helpotusta, jonka voimme datan hyödyntämisellä ja sovelluskehittämisellä tuoda työntekijän ja sitä kautta koko yhteisön arkeen, tunnen suunnatonta iloa. Se innostus vie eteenpäin”, Airaksinen kertoo.

Microsoft Suomen toimitusjohtaja Mervi Airaksisen mukaan Microsoft on kaupunkikehittämisessä sparrauskumppani, joka auttaa näkemään teknologian mahdollisuuksia.

Tiedolla johdetuissa kaupungeissa luukulta luukulle kulkeminen on jo muuttunut helposti saavutettaviksi digitaalisiksi palvelupoluiksi, joiden sujuvuutta kehitetään proaktiivisesti.

Tekoäly parantaa palveluiden saatavuutta. Jo tänä päivänä digitaaliset palvelut tarjoavat tukea lukuisilla kielillä asukkaan tarpeisiin mukautuen. Tulevaisuudessa kaupunkilaisten palvelut voidaan rakentaa ja räätälöidä entistä nopeammin ja joustavammin muuttuviin tarpeisiin.

”Kielen lisäksi myös tiedon saamisen tapa voidaan räätälöidä, kun tunnetaan erilaiset asiakasryhmät. Nuoria on pystyttävä palvelemaan eri tavalla kuin ikääntyvää osaa väestöstä”, Airaksinen sanoo.

Hän kertoo esimerkin sairaalasta, jossa digital twin -teknologiaa hyödyntämällä sairaala mallinnettiin opastussovellukseen virtuaalista etukäteisvierailua varten. Hoitajien työaikaa saatiin vapautettua saapumisohjekyselyihin vastaamisesta hoitotyöhön. 120 000 kuukausittaisesta puhelusta 25 prosenttia oli pelkästään saapumisohjeiden kysymistä.

Tampereella kaupunkisuunnittelussa ollaan askeleen edellä fyysistä maailmaa, kun uusia asuinalueilta mallinnetaan digitaalisesti. Uusien koulujen, päiväkotien ja palveluiden sijoittamista sekä liikennejärjestelyitä suunnitellaan datapohjaiseen ennustamiseen perustuen yhdistämällä rakennettua ja vielä rakentamatonta.

Kaupungit ja yritykset voivat jo tänä päivänä hyödyntää digital twin -mahdollisuuksia esimerkiksi palveluidensa saatavuuden näkökulmasta.

”Asiakas voi etsiä tietoa vaikkapa kahviloista, joihin pääsee lastenvaunujen kanssa. Hän voi pyörähtää kahvilassa virtuaalisesti etukäteen kurkaten tilat ja tuotevalikoiman”, Airaksinen maalailee.

Palvelutoimialan lisäksi mahdollisuudet digital twin -teknologian hyödyntämisessä esimerkiksi elämysteollisuudelle ja tapahtumatuotannolle ovat Rantasen mukaan kiinnostavia.

Tulevaisuuden hallinta liittyy elinvoimaan ja kilpailukykyyn

Työssään elinvoimajohtajana Rantasen vastuualueelle kuuluvat toisen asteen koulutus, työllisyys- ja yrityspalvelut, kiinteistö- ja maapolitiikka sekä elinvoimaa ja kilpailukykyä edistävät kaupunkikehitysohjelmat. Kuulostaa aikamoiselta kentältä, Rantanen naurahtaa itsekin, mutta sanoo sen olevan hyvin looginen ja ymmärrettävä yhdistelmä nimenomaan älykaupunkikehityksen näkökulmasta.

”Tulevaisuuden hallinta liittyy olennaisesti elinvoimaan ja kilpailukykyyn. Ja siihen taas kuuluu nimenomaan koulutus, työvoimapalvelut ja infra. Kun teknologia on otettu vahvasti tähän kylkeen, on Tampereen kasvu ollut huikea”.

Tampereen kaupungin digikehityksessä on viisi lippulaivatoteutusta. International and Inclusive City -hankkeessa etsitään mahdollisuuksia kansainvälisten osaajien ja heidän perheidensä palvelutarpeiden ymmärtämiseen, jotta kaupunki on houkuttelevampi.

Tampereen kaupungin digikehityksessä on Rantasen mukaan viisi lippulaivatoteutusta, joissa etsitään älykkäitä keinoja kaupunkilaisten ja yritysten arjen sujuvoittamiseksi.

Esimerkiksi International and Inclusive City -lippulaivahankkeessa etsitään uusien digitaalisten palvelujen avulla mahdollisuuksia kansainvälisten osaajien ja heidän perheidensä palvelutarpeisiin vastaamiseen ja niiden ymmärtämiseen, jotta kaupunki on houkuttelevampi ja integroituminen Tampereelle helpompaa.

Datan avulla pyritään myös ymmärtämään lasten ja nuorten elämää ja löytämään oikeat tavat tarjota palveluita heille. Tietojohtaminen kasvun ja opin polulla -lippulaivassa data ja laadukkaasti analysoitu tieto otetaan käyttöön palveluissa ja johtamisessa varhaiskasvatuksesta työllisyyspalveluihin segregaation ehkäisemiseksi. Eri lähteistä saatavien tietojen yhdistämisen avulla pyritään ennakoimaan ja ehkäisemään esimerkiksi asuinalueiden eriarvoistumista.

Viimevuotisten suurtapahtumien yhteydessä poliisin ja pelastustoimen kanssa kokeiltiin ensimmäistä kertaa mahdollisuutta tunnistaa tapahtumien datavirrasta poikkeavuuksia ja ennakoida häiriökäyttäytymistä tapahtuma-alueilla Tampereella.

”Haluamme laajempaa ymmärrystä siitä, mitä kaupunkiympäristössä ja sen kerroksissa eri aikoina tapahtuu. Yksityisyydensuoja on kuitenkin vahvasti läsnä jokapäiväisissä keskusteluissa. Kasvojen tunnistus ei esimerkiksi ole käytössä”, Rantanen sanoo.

Tampere Smart City Expo & Conference -tapahtuma Nokia Arenalla 6.-7.6.2023 kutsuu osallistumaan urbaaniin metaversumikeskusteluun siellä, missä virtuaalimaailma ja todellinen maailma kohtaavat. Rekisteröidy mukaan täällä.

Kansainvälinen älykaupunkikehityksen ja ICT-alan Tampere Smart City Expo & Conference järjestetään 6.–7. kesäkuuta Nokia Arenalla.

Tapahtuman teemana on urbaaniin metaversumiin sukeltava Beyond the Abstract, näkökulminaan Digitally Smart, Urban Intelligence sekä Responsible ColLAB.

Merkittävässä roolissa Tampere Smart City Expo & Conferencessa ovat alan kansainväliset kohtaamiset ja huippuosaajien verkostoituminen.

Tapahtumakokonaisuuden Expo on maksuton ja avoin kaikille rekisteröityneille, sisältäen päälavan ohjelman. Tampere Smart City Expo & Conferencen monipuolisen Conference-tarjonnan voi lunastaa verkkosivuilta.

Lue yllä oleva sisältö ja vastaa kyselyyn! Vastanneiden kesken arvotaan 50 euron arvoisia GoGift-lahjakortteja.

Tutkimuksen toteuttaa Digitalist Group Oyj Sanoma Media Finland Oy:n toimeksiannosta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Lue myös: